Riitta Tynjä: JYVÄSKYLÄN PALVELUSETELIPÄÄTÖS PERUSTUI VIRHEELLISIIN LASKELMIIN

Jyväskylässä on tänä vuonna päätetty lisätä palveluseteleiden käyttöä useissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Yhtenä perusteluna on esitetty kaupungin työntekijän kalliimpaa tuntikustannusta yksityiseen palveluntuottajaan verrattuna. Kaupungin työntekijät, kuntalaiset ja useat päättäjät ovat kyseenalaistaneet kotihoidon laskelmat ja vaatineet niiden julkista avaamista. Tämän johdosta esitin asiaa koskevan valtuustokysymyksen, johon 11.4. vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.

Vastauksessaan Utriainen totesi, että palvelusetelien kohdalla ”on haluttu vaihtoehtoisia tuotantomuotoja, ei niinkään keskitytty hintaan”. Hänen mukaansa kunnallisen puolen ja yksityisen palvelun vertailukelpoisuus on vaikeaa, koska ”ei voida tarkkaan tietää, miten yksityinen puoli voi tuottaa palvelun halvemmin”. Kuitenkin päätöksenteossa ratkaisevana kriteerinä on ollut juuri palvelujen hinta.  Utriainen arveli, että kuntapuolella on enemmän sairauspoissaoloja, asiakasasioiden kirjaamista ja logistisia kustannuksia. Hän arveli myös työntekijöiden ikärakenteen poikkeavan toisistaan yksityisen puolen eduksi. Kustannuksista noin 90 prosenttia on henkilöstömenoja.

Utriaisen esittelemistä laskelmista kävi ilmi olennaisin seikka, jolla oman työntekijän tuntikustannus on saatu korkeaksi – viimeisimpien laskelmien mukaan se on jopa 63.78 euroa. Kustannuksia ei ole jaettu kokonaistyöajalla kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä. Utriaisen laskelmissa käytetään työaikana vain sitä aikaa, jonka työntekijä konkreettisesti on asiakkaan kotona. Mutta kun työntekijän pitää esimerkiksi raportoida ja tietysti kulkea asiakkaan luota toisen luo, näitä ei tässä mallissa lasketa työajaksi lainkaan. Kokonaistyöajasta vähennetään myös ansaitut lomat ja puhutaan ns. teoreettisesta vuosityöajasta, josta sitten vain noin puoleen kohdistetaan kaikki kustannukset. Tämä on ennenkuulumatonta ja selkeän tarkoitushakuista.

Kun kokonaiskustannukset jaetaan koko työajalla, kuten kuuluisi, tuntikustannukseksi saadaan hieman yli 20 euroa. Tällä summalla kaupungin oman työntekijän työpanos on selkeästi taloudellisesti edullisempi kuin yksityisen. Tehty päätös palveluseteleistä perustuu virheellisiin kustannuslaskelmiin.

Eri yhteyksissä poliitikot ovat todenneet virkamiesten tekevän laskelmia virkavastuulla, joihin päättäjien on voitava luottaa. Kuka tässä kantaa vastuun?

Riitta Tynjä

kaupunginvaltuutettu, komm.

Seppo Ruotsalainen: EU:N VELKAKRIISI JA SUOMI

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi EU:n väliaikaiseen ja pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia jne. holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille on laadittu ja ollaan laatimassa lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansalaisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo edellä mainittu lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Tuosta vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä ns. finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat (sillä eivät kai he vakavissaan taida uskoa itsekään), että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa 27 vielä, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteen kokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa Suom.1976,s.436)

Luotto ei rauhoita, vaan kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia raha-markkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto (Kredit) antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita.(Marx, mt., s.467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu" (Marx, s. 464). Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan jne. Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia jne. Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä, miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia (tämä verbi on viime aikoina yleistynyt käyttöön) pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi. Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arki-todellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Palatkaamme nopeasti Andien mainingeista takaisin finanssimarkkinoiden myrskyävälle merelle.

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV on Euroopan RahoitusVakausVäline, joka on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013. EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt. EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa. Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12.58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1.44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 12.58 miinus 1.44 =11.14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa eli a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon, sekä b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1.44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut em. ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle, vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (HS 30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään (puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä 30.3. on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi).

SKP:n kanta: kapitalistit maksakoot itse laskunsa!

Edellä mainitussa HS:n kartoituksessa ei huomioitu eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja ryhmien kantoja, mutta kannanottojemme perusteella on päivänselvää, ettei SKP voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta tähtitieteellisestä rahanpyydyksestä. Eli kun vaalikentillä kysytään SKP:n kantaa EU:n velkakriisiasiaan, me vastaamme, että SKP on ilman muuta näitä takausehtoja vastaan ja kun tämä asia tulee päätettäväksi uudessa eduskunnassa, ja mikäli SKP:llä on siellä edustajansa tämä (nämä) tulee äänestämään noiden takausten hyväksymistä vastaan.

”Mutta pääseekö SKP eduskuntaan?” on kokemukseni mukaan tyypillinen kysymys SKP:n vaali- ja toritapahtumissa. Meidän vastauksemme on, että se riippuu sinusta äänestäjä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita ERV…PER… mitä ne nyt olivat nuo rahoitusvakausvälineet, niin joudutaanko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä ääni värähtäen.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurinniskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty (tätähän myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on yrittänyt vakuuttaa), mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi, mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle radio 1, 31.3. ) ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Kaikenlaisia palovakuutuksia

Eduskuntavaalitentissä Yle Radio1:ssä RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin tarinoi sopivasti aprillipäivänä (perjantaina 1.4.) mm. siitä kuinka edellä mainitut vakausvälineet (ERVV ja EVM) ovat ikään kuin palovakuutus Suomelle. Minäkin kuuluin joskus poikaiässä jonkin aikaa paikalliseen VPK:hon ja sen vaatimattoman kokemuksen perusteella en lähtisi samaan sammutusosastoon Wallinin kanssa. Mutta RKP:llähän onkin vakiopaikka maan hallituksessa. Näin ollen Wallin voi kannattaa joko väliaikaista tai pysyvää rahoitusvälinettä tai sitten molempia, kun oma asema pysyy kuitenkin vakinaisena. Kaikissa tapauksissa vastuu hänen vakausvälinepuheistaan siirtyy kuulijalle, siis veronmaksajalle.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (ILTA-LEHTI, pääkirjoitus 29.3.11). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM: ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (paljon puhuttuna esimerkkinä Kreikan valtio) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Yle Radio1:n keskusteluohjelmassa 31.3. (Tuomas Enbuske) eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan (”emmehän me sydämettömiä ole”). Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Nyt pitäisi päättäjien huomioida, että käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä. Kun edellä viitattiin puheenjohtaja Stefan Wallinin näkemykseen EU:n vakausmekanismeista eräänlaisena palovakuutuksena Suomelle, niin samalla on huomioitava, että noihin mekanismeihin sisältyy myös paloherkkiä ainesosia.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esim., että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä (Sixten Korkman, YLE PUHE, Politiikkaradio 3.4.11)

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esim. mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.

4.4.2011 Seppo Ruotsalainen

Riitta Tynjä: LOPPU LEIKKAAMISELLE JA YKSITYISTÄMISELLE

"Miksi kuntien palveluista leikataan, vaikka Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan?" kysyi kaupunginvaltuutettu, kansanedustajaehdokas Riitta Tynjä osallistuessaan SKP:n leikkimieliseen kengänheittokisaan sunnuntaina Jyväskylässä.

Erityisesti Kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kauppakamari haluavat lisää asiakkaita ja markkinoita yksityiselle bisnekselle. Ihmisten perusoikeudet halutaan alistaa yhä laajemmin kaupalliselle voitontavoittelulle. Tämä näkyy mm. siinä, että porvarihallitus on määrätietoisesti pyrkinyt laajentamaan palvelusetelijärjestelmää kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.

1990-luvulla hallitukset yksityistivät suurimman osan valtion yrityksistä. Nyt valmistellaan kansallisomaisuuden ryöstön toista vaihetta; kunnallisten palvelujen kilpailuttamista ja yksityistämistä. Sille on luotu pohjaa supistamalla valtionosuuksia ja muita tuloja niin, että tämän seurauksena kuntien rahoitusta on leikattu noin viidellä miljardilla eurolla.

"Peruspalvelut ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia ja niitä on vahvistettava. Lakisääteiset palvelut on turvattava pääsääntöisesti kuntien omina lähipalveluina. Kuntapalvelujen kilpailuttaminen, yhtiöittäminen ja yksityistäminen on lopetetttava. Jo riittää leikkaaminen - peruspalvelut on pelastettava." vaati Riitta Tynjä, joka sosiaalityöntekijän arkityössä törmää porvarihallituksen kovan politiikan seurauksiin päivittäin. Hänen mielestään on korkea aika antaa kenkää rahaeliitille.

Satu Simonen: Uusi suunta verouudistukselle

Verotus ei ole Suomessa oikeudenmukaista. Verotuloista enää noin seitsemän prosenttia kootaan veronmaksukyvyn mukaan valtion tuloveroilla. Siinä missä pienituloisiin raskaimmin kohdistuvia kunnallisia ja välillisiä veroja on kiristetty, on suurituloisten ja suuryhtiöiden pääomaverotusta sekä tuloverotusta kevennetty kansainvälisestikin arvioituna poikkeuksellisella tavalla porvari- ja demarihallitusten toimesta 90-luvun alkupuolelta lähtien. Tehdyt ratkaisut ovat kasvattaneet tuloeroja, heikentäneet ihmisten perusturvaa ja uhkaavat nyt julkisia peruspalveluja.

Suomen kommunistinen puolue esittää uutta suuntaa verouudistukselle. Esitämme, että henkilön kaikki tulot kuten palkka, eläke- ja pääomatulot lasketaan yhteen, ja tuloja verotetaan nousevan progressiivisen asteikon mukaan. Irtisanoudumme tasaverosta, joka suosii suurituloisia. Pienten osakeyhtiöiden yhteisövero tulee laskea ja suurten korottaa 27 prosenttiin.

Myös kunnallisvero tulee muuttaa progressiiviseksi. Samalla sen perusvähennys on nostettava 13 200 euroon eli vapautettava alle 1 150 euron kuukausitulot veroista. Yhteisöverokertymästä on tuloutettava kunnille 50 prosenttia.

Arvonlisäveroa ei saa korottaa. Varallisuusvero ja työnantajien KELA-maksu tulee palauttaa heti. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudelle tulee määrätä yläraja ja suurituloisia suosivaa kotitalousvähennystä alentaa. Suurten perintöjen verotusta on kiristettävä. Tavanomainen asuminen pitää vapauttaa asteittain kiinteistöverosta.

Verotusta tulee kehittää ympäristöä suosivaan suuntaan. Turvetta on verotettava nykyistä ankarammin ja uraanipolttoaine pantava verolle. Veden, sähkön ja lämmön verotusta on kohdennettava kulutuksen mukaisesti minimikäyttöä suosivasti. Kannustamme energiansäästötalkoisiin. Voimayhtiöiden tulee maksaa päästökaupan ansiottomista tuotoista veroa valtiolle (Windfall). On korkea aika saattaa myös lentopolttoaine verolle.

Harmaan talouden veronkiertoa voidaan ehkäistä valvontaa tehostamalla ja kieltämällä nimetön sijoitustoiminta ja verojen siirto veroparatiiseihin. Pörssikaupalle on palautettava 0,5 prosentin varainsiirtovero. Lopuksi on otettava maailmanlaajuisesti valuutta- ja osakekaupassa käyttöön ns. rahoitusmarkkinavero.


Jyväskylässä 27.2.2011


Satu Simonen
Jyväskylä
eduskuntavaaliehdokas (komm.)


Lisätietoja Satu Simonen, p. 045 633 3245 tai satu.k.simonen@elisanet.fi.

SKP:n aloite naistenpäiväksi: Peruspalvelut pelastettava

Jo riittää leikkaaminen!

Suomen bruttokansantuote on kasvanut kymmenessä vuodessa 50 miljardia euroa. Se oli vuonna 2000 noin 130 miljardia ja nyt yli 180 miljardia euroa. Lisäys on yhtä suuri kuin valtion koko budjetti. Silti nykyiset eduskuntapuolueet valmistelevat jo vaalien jälkeen toteutettavia leikkauslistoja. Menojen leikkaaminen kohdistuu erityisesti kuntien järjestämiin vanhustenpalveluihin, terveydenhuoltoon ja muihin peruspalveluihin. Se uhkaa karsia lähipalveluja niin pienissä kuin suurissa kunnissa. Palvelujen keskittyminen vaikeuttaa etenkin vanhusten, lapsiperheiden, työttömien ja muiden pienituloisten tilannetta. Eriarvoisuus palveluissa lisääntyy. Samalla palvelujen keskittyminen lisää liikennettä ja sen ympäristöhaittoja.

”Sari Sairaanhoitajaa” huijattiin

Kun kunnissa karsitaan menoja, lisätään useimmiten naisten työtaakkaa. Suurin osa kuntien työntekijöistä on matalapalkkaisia naisia. Lisäksi julkisten palvelujen heikentäminen lisää käy-tännössä etenkin naisten palkatonta työtä perheissä. Naisten työn arvoa poljetaan myös kun-ta-alan palkkaratkaisulla, joka merkitsee palkkatason reaalista alenemista. Kokoomuslainen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on pettänyt ennen edellisiä vaaleja antamansa lupaukset naisvaltaisten alojen palkkojen nostamisesta.

Sammon ryöstö

Miksi kuntien palveluista leikataan, vaikka Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan?

Erityisesti Kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kauppakamari haluavat lisää asiakkaita ja markkinoita yksityiselle bisnekselle. Ihmisten perusoikeudet halutaan alistaa yhä laajem-min kaupalliselle voitontavoittelulle. Tämä näkyy räikeästi esimerkiksi kuntien vanhainkotien lopettamisena samaan aikaan kun jopa samoihin tiloihin avataan yksityisiä palveluasuntoja, joissa ikäihmisiltä rahastetaan kaikesta. 1990-luvulla hallitukset yksityistivät suurimman osan valtionyrityksistä.

Nyt valmistellaan kansallisomaisuuden ryöstön toista vaihetta: kunnallisten palvelujen kilpai-luttamista ja yksityistämistä. Hallitukset ovat luoneet sille pohjaa supistamalla kuntien valtion-osuuksia ja muita tuloja 90-luvun alun jälkeen. Näillä päätöksillä on kuntien rahoitusta leikattu noin viidellä miljardilla eurolla. Palvelujen karsimista ja kilpailuttamista on vauhditettu myös kunta- ja palvelurakennemuutoksella. Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat toteuttaneet sitä kunnissa karsimalla ja kilpailuttamalla monia palveluja. Ne aikovat jatkaa tätä linjaa vaalien jälkeen muun muassa lopettamalla jopa puolet kunnista ja keskittämällä päätösvaltaa pieneen piiriin.

SKP vaatii: Loppu leikkaamiselle ja yksityistämiselle!

Suomen kommunistinen puolue korostaa, että peruspalvelut – kuten lasten päivähoito, peruskoulu, terveysasema ja vanhustenpalvelut – ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia. Näitä oikeuksia on vahvistettava muun muassa säätämällä vanhuspalvelulaki, joka takaa kunnolliset palvelut.

Kuntiin pitää palkata lisää vakinaisia työntekijöitä ja heille pitää maksaa kunnon palkka. Tämä on välttämätöntä palvelujen parantamiseksi, naisten palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaami-seksi ja työolojen kohentamiseksi. Kunnissa ei pidä ottaa käyttöön valtionhallinnossa jo virheelliseksi osoittautunutta tuottavuusohjelmaa, jolla vähennetään ja hiostetaan työntekijöitä.

Kuntapalvelujen kilpailuttaminen, yhtiöittäminen ja yksityistäminen on lopetettava. Lakisääteiset palvelut on turvattava pääsääntöisesti kuntien omina lähipalveluina. Kuntien valtion-osuuksia on nostettava. Niitä on nostettava seuraavalla eduskuntakaudella vuosittain vähintään 500 miljoonalla eurolla palvelujen ja työllisyyden parantamiseksi. On kohtuutonta, että valtionosuudet ovat kuntien toimintamenoista enää alle viidennes.

Kunnallisvero on muutettava progressiiviseksi eli tulojen mukaan nousevaksi. Myös pääomatulot on saatettava kunnallisveron piiriin. On väärin, että pääomatuloilla voi elää muiden siivellä maksamatta veroa kunnille. Kuntien taloutta on vahvistettava myös kehittämällä työtä ja tuloja tuovaa toimintaa. Asukkaiden ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia kunnissa on laajennettava. On kehitettävä suoraa demokratiaa, lähidemokratiaa, osallistuvaa budjetoimista, kansanäänestyksiä ja asukkaiden itsehallintoa. SKP vastustaa kuntien pakkoliitoksia.

Suomen kommunistinen puolue
Kansainvälisenä naistenpäivänä
8.3.2011

Kaatuneen kommentti työelämään

Työelämä kaataa nykyisin nuoria naisia, kuin heinää, tietää Kauppalehti.

Itse uutinen ei hämmästyttänyt minua yhtään. Työ ja työssä pärjääminen ovat tärkeä osa suomalaista identiteettiä. Jopa niin suuri, että moni yrittää sitkeästi käydä töissä, vaikkei siitä taloudellisesti juurikaan hyötyisi. Erilaisten pätkätöiden lisääntyminen, työn vaatimusten valtava kasvaminen, työajan tiukka määrittely ja työtehokkuuden lisääntyvä seuranta sekä tehokkuuden lisäämisen vaatimukset ovat tehneet työelämästä viidakon, jossa jopa se vanha, perinteinen viidakon laki tuntuu lempeältä ja kivalta. Sen mukaanhan heikot sortuvat elon tiellä - nykyisiä tilastoja katsellessa tulee mieleen, että elon tiellä sortuu jokainen hiemankin inhimillisyyttä näyttävä.

Ja ahdistus iskee, kun huomaa, ettei pärjääkään. Toisin kuin keskustelupalstat tuntuvat olettavan, työelämässä ahdistuvat ahkerimmat, kiltimmät ja reippaimmat. Ne, jotka yrittävät, koska pitävät työtä sinänsä tärkeänä ja tekevät mahdottomien vaatimusten ristitulessa kaiken aikaa parhaansa. Olen sivusta seurannut oman, entisen työpaikkani toimintaa. Ne, jotka viis veisaavat, toteavat, kuinka heillä ei ole penniäkään kiinni ja jos heidän joustamattomuutensa vaikkapa työajoissa vetää firman nurin, niin vetäköön, se ei ole heidän ongelmansa. Nämä ihmiset jaksavat monotonista työtä, tehokkuuden tiukkaa tarkkailua ja kellokortin kanssa elämistä huomattavasti kilttejä ja ahkeria pidempään. Tiukentuviin vaatimuksiin oikea vastaus ei siis olekaan "reipastuminen" tai itsensä niskasta ottaminen, vaan välinpitämättömyys. Kun irrottaa oman identiteettinsä työtuloksestaan, voi naureskella päin räyhäävän pomon naamaa, antaa piut paut tehokkuuden seurannalle ja vaikka myöhästyä duunista - se ei merkitse ihmisarvon menetystä.

Toisaalta taas reippaat, kiltit ja ahkerat ottavat itseensä, yrittävät enemmän ja lopulta väsyvät. Vaatimukset juoksevat edellä niin kovalla vauhdilla, ettei niiden perässä pysyy enää kuin kaikista heikkopäisin hiihtäjä. Sellainen, jolla ei ole kotia hoidettavana, perhettä, lasta tai muitakaan uranheikentimiä, vaan puhdas omistautuminen työlle.

Kuulun itse tuohon nuorten, kaatuneiden naisten tilastoon. Lopetin mielialalääkkeiden käytön vuosi sitten jouluna, viimeisin sairaslomajaksoni päättyi sen joulukuun lopussa. Olen tällä hetkellä "terve" ja onnekseni opiskelija. En ole varma siitä, miten pärjäisin työelämässä. Itseasiassa pelkkä ajatus yrittämisestäkin ahdistaa - huonojen kokemusten painolasti viimeisen kymmenen työvuoden ajalta on melkoinen. Toivon voivani opiskella loppuun ja päätyä työhön, jossa voisin edes jollakin tapaa itse määrittää työtehtäviäni, aikataulujani ja työympäristöäni. Tai edes loma-aikoja ja kahvitaukoja. Tai että olisi niitä lomia ilman pelkoa seuraavan kuukauden laskujen maksusta.

Eläkeiän nostaminen on haihattelua, joka perustuu puhtaasti ministerien täydelliseen vieraantumiseen työelämän todellisesta luonteensta. Samoin puheet "kilpailukyvyn parantamisesta" tai "sisämarkkinoiden syventämisestä" - molempia rajoittaa Suomessa lähinnä suomalainen työkulttuuri, jonka olennainen osa ovat työehtosopimukset ja työsuojelulaki. Näitä vastaan oikeiston hullut ovat ottaneet kantaa jo moneen kertaan. Viimeisimmäksi lakko-oikeuden rajoituksesta hekumoinnilla.

Virkamiehet ja ministerit ovat hyviä vaan ja jalkautuvat sinne ihan oikeiden duunareiden joukkoon tekemään kahdeksaa tuntia päivässä jotakin monotonista, fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä ja kuuntelemaan jatkuvaa natinaa riittämättömästä tehokkuudesta. Katsotaanpa kuinka pitkään he viihtyvät!

Ihmisarvo kaikille - myös meille itsellemme!

Kun vaadin poliittisena päämääränä ihmisarvoa ja inhimillisen elämän edellytyksiä kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle, tarkoitan myös meitä itseämme.
Häpeällinen tapamme kohdella törkeän huonosti omaa vanhenevaa ja ei enää niin hyväkuntoista väestöämme osoittaa nimittäin, että ihmisarvo riippuu omassakin yhteiskunnassamme yksilön nykyisestä ja tulevasta hyödyllisyydestä. Törkeyden huippu on, että nämäkin ihmiset ovat aikoinaan itse olleet rakentamassa yhteistä yhteiskuntaamme ja leipomassa sitä yhteistä kakkua, jota olemme jakaneet, mutta nyt, kun he eivät enää pysty tuottamaan omaa osuuttaan, yhteiskuntamme on hylännyt heidät säilytyslaitoksiin, jossa huippuunsa säästetyllä henkilökunnalla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia suoda heille enää oikeutta ihmisarvoiseen elämään.

Seppo Ruotsalainen: Takuueläke takaa köyhyyden jatkumisen

Niin sanottu takuueläke tulee voimaan kuluvan vuoden maaliskuun alusta lukien – sopivasti juuri eduskuntavaalien alla. Takuueläkkeen määrä on 685 euroa kuukaudessa vuoden 2010 indeksitasossa. Takuueläke on jatkossakin sidottu kansaneläkeindeksiin. Takuueläke on veronalaista tuloa.

Keskustaoikeistolainen hallitus on kehunut vuolaasti takuueläkettä yrittäen voimakkaan mediarummutuksen säestyksellä luoda kuvaa, että kyseessä olisi laaja-alainen kaikkia kansalaisia koskeva perusturvauudistus. Todellisuudessa takuueläke tulee kohdistumaan samoihin pieneläkkeen saajiin, jotka nykyisin saavat kansaneläkettä ja pientä työeläkettä.

Tällaisia alle takuueläkkeen maksimimäärän (685 euroa kuukaudessa) saavia henkilöitä, täysimääräisen kansaneläkkeen saajat mukaan lukien, on maassa noin 120 000. Mistään yleisestä perusturvasta ei siis takuueläkkeen kohdalla suinkaan ole kyse kun otetaan huomioon, että maassa on lähes 1.4 miljoonaa eläkkeensaajaa. On arvioitu, että noin puolet noista 1.4 miljoonasta eläkeläisestä on jo jäänyt EU:n keskimääräisen köyhyysrajan (900 euroa/kuukaudessa) alapuolelle.

Takuueläkkeen ulkopuolelle tulevat jäämään kokonaan mm. ne 560 000 kansalaista, jotka saavat samanaikaisesti sekä kansaneläkettä että työeläkettä ja joiden kuukausieläke on 685 euroa korkeampi, mutta nousevien elinkustannusten oloissa edelleen riittämätön.

Takuueläkkeen lupaama taso olisi sitä paitsi voitu toteuttaa täysimääräisen kansaneläkkeen (vuonna 2010 yksin asuvalla henkilöllä 584 e/kk) normaalilla taso- ja indeksikorotuksella ilman takuueläkkeen edellyttämää ylimääräistä hakumenettelyä ja ilman takuueläkkeen mukanaan tuomia uusia byrokraattisia menettelytapoja, jotka itse asiassa voivat johtaa pienituloisimpien eläkkeensaajien aseman heikentymiseen jatkossa.

Takuueläke näyttäytyykin yhä enemmän nykyisten hallituspuolueiden vaalitäkynä ja jopa nykyisen kansaneläkejärjestelmän heikentämispyrkimyksenä. Taustalla oleva kiusallinen kysymys nimittäin kuuluu: miksi olemassa olevan järjestelmän sisälle rakennetaan uusi ylimääräinen järjestelmä, joka ei edes lähtötasossaan paranna juurikaan pienituloisimpien kansalaisten asemaa?

SKP vaatii, että suomalainen perusturvajärjestelmä uudistetaan siten, että se takaa nykyrahassa vähintään 900 euron perusturvan kuukaudessa verottomana kaikille, jotka eivät muuten voi tuontasoista sosiaaliturvaa saada vanhuuden, työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Tämä tarkoittaa, että myös täysimääräinen kansaneläke korotetaan edellä mainitulle euromääräiselle tasolle.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja eläkkeellä oleva sosiaaliturvan erikoistutkija

Rikas, rakas, köyhä, varas...

eli pohdintaa toimeentulosta, hyvinvoinnista, kohtuullisuudesta ja niiden asemasta elämässä.

Kirjoitan tätä kirjoitusta, koska huomasin tässä eräänä päivänä yllättävän asian. Koin itseni valtavan, yltäkylläisen rikkaaksi. Olen viimeisen kymmenen vuotta tehnyt niin huonosti palkattuja töitä, etten ole koskaan voinut tuloillani leveillä. Kun joutuu pohtimaan kuinka maksaa laskunsa, on harvinaista herkkua tuntea itsensä vauraaksi.

Korjasin satoa puutarhasta, papuja, perunoita, kehäkukkia. Onnettomista puutarhanhoidollisista taidoistani huolimatta puutarhan antimet tuntuivat yltäkylläisiltä. Olen käynyt iltaisin uimassa läheisellä uimarannalla. Viileän veden henkeä salpaava syleily, kuun punainen, täyteläinen valo veden yllä, hitaasti ilmaan kohoava usva - niissä olisi ravintoa sielulle vaikka sadaksi vuodeksi.

Toisaalta, vaikka kokisin itseni kuinka vauraaksi tahansa, ilman tuloja laskut kasaantuvat pöydälleni. Vuokraa ei makseta kauneimmallakaan kuunsillalla, eikä lapselle saa ruokaa kaupasta näillä sanoilla tai kauneimmillakaan ajatuksilla. Vaikka jokainen voi elää yksinkertaisemmin, ovat köyhimmät meistä tilanteessa, jossa varaa ei ole yksinkertaisesti enää elää.

Olemmeko ymmärtäneet rikkauden aivan väärin ja toisaalta, asetammeko köyhyyden rajat huonosti? Rikkaus, joka syntyy rahan ja tavaran ahneudesta, poikii pahoinvointia sekä yksilölle, että koko maailmalle. Rikkaus, joka syntyy rakkaudesta ja elämänahneudesta synnyttää ja tukee koko maailman ja kantajansa hyvinvointia.

Köyhyydessä elävien määrä pysyy tilastoissa samana, mutta käytännössä köyhyysrajan alapuolella elävien perheiden lasten määrä kaiken aikaa kasvaa. Lasten, joiden perheissä ei ole varaa ostaa ruokaa. Näin ei voi jatkua. Tuloerot paisuvat paisumistaan ja hallitus lupaa kasvattaa niitä entisestään. Ei porvareista ole heikompiaan tukemaan, heidän maailmassaan heikot sortuvat elon tiellä ja vahvat porskuttavat

Heikki Tervahattu sanoi luennollaan viime talvena, että rikkaat tulisi asettaa vastuuseen markkinoimastaan kestämättömästä elämäntavasta. Totta. Täytyisi olla rohkeutta kohdata keskakulutuksen hinta - herätä huomaamaan, että niiden, joilla on rahaa, on "opeteltava elämään yksinkertaisemmin, että me köyhät voisimme yksinkertaisesti elää". (Evo Morales) Kyse ei ole rahan tai hyvinvoinnin puutteesta, vaan uudelleen arvioinnista ja uudelleen jakamisesta.