Paljonko epäluottamus maksaa, Päivi Räsänen?

"Kristillisdemokraatit ehdottaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista säästösyistä. Puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä kaikille automaattisesti kuuluva päivähoito-oikeus voitaisiin muuttaa puolipäiväiseksi." Lähde. 

Hyvä Päivi Räsänen,

En tiedä miksi teistä on kohtuullista aloittaa säästäminen nimenomaan lapsista ja lapsiperheistä. Maassa, jolla on varaa syytää miljoonia niin asevarusteluun kuin ulkomailla käytäviin sotiin, on vastenmielistä etsiä säästökohteita ensimmäisenä niistä kaikista turvattomimmista - lapsista. Vetoan sinuun näin äitien kesken - älä rankaise heikoimmassa asemassa olevia, älä lapsia ja muita äitejä siitä, että he tekevät usein tiukkoja ja vaikeita ratkaisuja.

Rajatessasi päivähoito-oikeuden kotona olevilta vanhemmilta, rajoitat vaikkapa vasta synnyttäneiden äitien vanhempien lasten hoitoonpääsyä. Tämä on mielestäni vastuutonta. Maassamme raskauden jälkeinen masennus on epidemia, jolla on tasaisesti julmia seurauksia. Uupuneiden äitien taakkaa vanhempien lasten hoitoon saaminen helpottaa merkittävästi.

Työttömien vanhempien lapset päivähoidossa pitävät vanhemmat ansiosidonnaisen päivärahan piirissä. Mikäli lapset olisivat kotona, saisivat vanhemmat kotihoidontukea. Tämä tarkoittaisi pienituloisimpien perheiden ansioiden putoamista entisestään. Kaikista heikoimmassa asemassa olevat laskenevat myös, että hoidossa lapsi saa ihan varmasti sen lämpimän ruoan - jotakin, mihin kaikissa kodeissa ei ole tälläkään hetkellä varaa. 

Ylikuormitettu päivähoitoala tarvitsee kipeästi lisää rahaa työntekijöiden palkkaamiseen ryhmäkokojen pienentämiseksi ja sekä lasten, että työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi. Arvelet, että osan säästyneistä rahoista voisi "ohjata erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluihin ja lastensuojeluun." Kai ymmärrät, että ehdottamasi säästötoimenpiteet aiheuttavat lastensuojelun tarpeen merkittävää kasvua sekä perheiden tukitoimien lisääntymistä. Väitän, että uudet ja kohonneet kustannukset näissä ohittavat monin kerroin ehdotuksesi tuomat säästöt. Toivottavasti on liian itsestään selvää mainittavaksi, että ennaltaehkäisyn laiminlyönti aiheuttaa myös mittaamatonta täysin turhaa inhimillistä kärsimystä.

Ehdotan, että annamme lapsiperheiden itse arvioida oma tilanteensa ja tehdä päätökset lasten hoitomuodoista. Epäluottamus pienten lasten vanhempia kohtaan osoittautuu muuten kohtuuttoman kalliiksi - yhtä hyvin yhteiskunnalle, kuin lapsille. Tuetaan lapsia ja lapsiperheitä kyllä, mutta ei tehdä sitä ottamalla oikeuksia ja vaihtoehtoja pois. 

Satu Simonen: Uusi suunta verouudistukselle

Verotus ei ole Suomessa oikeudenmukaista. Verotuloista enää noin seitsemän prosenttia kootaan veronmaksukyvyn mukaan valtion tuloveroilla. Siinä missä pienituloisiin raskaimmin kohdistuvia kunnallisia ja välillisiä veroja on kiristetty, on suurituloisten ja suuryhtiöiden pääomaverotusta sekä tuloverotusta kevennetty kansainvälisestikin arvioituna poikkeuksellisella tavalla porvari- ja demarihallitusten toimesta 90-luvun alkupuolelta lähtien. Tehdyt ratkaisut ovat kasvattaneet tuloeroja, heikentäneet ihmisten perusturvaa ja uhkaavat nyt julkisia peruspalveluja.

Suomen kommunistinen puolue esittää uutta suuntaa verouudistukselle. Esitämme, että henkilön kaikki tulot kuten palkka, eläke- ja pääomatulot lasketaan yhteen, ja tuloja verotetaan nousevan progressiivisen asteikon mukaan. Irtisanoudumme tasaverosta, joka suosii suurituloisia. Pienten osakeyhtiöiden yhteisövero tulee laskea ja suurten korottaa 27 prosenttiin.

Myös kunnallisvero tulee muuttaa progressiiviseksi. Samalla sen perusvähennys on nostettava 13 200 euroon eli vapautettava alle 1 150 euron kuukausitulot veroista. Yhteisöverokertymästä on tuloutettava kunnille 50 prosenttia.

Arvonlisäveroa ei saa korottaa. Varallisuusvero ja työnantajien KELA-maksu tulee palauttaa heti. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudelle tulee määrätä yläraja ja suurituloisia suosivaa kotitalousvähennystä alentaa. Suurten perintöjen verotusta on kiristettävä. Tavanomainen asuminen pitää vapauttaa asteittain kiinteistöverosta.

Verotusta tulee kehittää ympäristöä suosivaan suuntaan. Turvetta on verotettava nykyistä ankarammin ja uraanipolttoaine pantava verolle. Veden, sähkön ja lämmön verotusta on kohdennettava kulutuksen mukaisesti minimikäyttöä suosivasti. Kannustamme energiansäästötalkoisiin. Voimayhtiöiden tulee maksaa päästökaupan ansiottomista tuotoista veroa valtiolle (Windfall). On korkea aika saattaa myös lentopolttoaine verolle.

Harmaan talouden veronkiertoa voidaan ehkäistä valvontaa tehostamalla ja kieltämällä nimetön sijoitustoiminta ja verojen siirto veroparatiiseihin. Pörssikaupalle on palautettava 0,5 prosentin varainsiirtovero. Lopuksi on otettava maailmanlaajuisesti valuutta- ja osakekaupassa käyttöön ns. rahoitusmarkkinavero.


Jyväskylässä 27.2.2011


Satu Simonen
Jyväskylä
eduskuntavaaliehdokas (komm.)


Lisätietoja Satu Simonen, p. 045 633 3245 tai satu.k.simonen@elisanet.fi.

Kaatuneen kommentti työelämään

Työelämä kaataa nykyisin nuoria naisia, kuin heinää, tietää Kauppalehti.

Itse uutinen ei hämmästyttänyt minua yhtään. Työ ja työssä pärjääminen ovat tärkeä osa suomalaista identiteettiä. Jopa niin suuri, että moni yrittää sitkeästi käydä töissä, vaikkei siitä taloudellisesti juurikaan hyötyisi. Erilaisten pätkätöiden lisääntyminen, työn vaatimusten valtava kasvaminen, työajan tiukka määrittely ja työtehokkuuden lisääntyvä seuranta sekä tehokkuuden lisäämisen vaatimukset ovat tehneet työelämästä viidakon, jossa jopa se vanha, perinteinen viidakon laki tuntuu lempeältä ja kivalta. Sen mukaanhan heikot sortuvat elon tiellä - nykyisiä tilastoja katsellessa tulee mieleen, että elon tiellä sortuu jokainen hiemankin inhimillisyyttä näyttävä.

Ja ahdistus iskee, kun huomaa, ettei pärjääkään. Toisin kuin keskustelupalstat tuntuvat olettavan, työelämässä ahdistuvat ahkerimmat, kiltimmät ja reippaimmat. Ne, jotka yrittävät, koska pitävät työtä sinänsä tärkeänä ja tekevät mahdottomien vaatimusten ristitulessa kaiken aikaa parhaansa. Olen sivusta seurannut oman, entisen työpaikkani toimintaa. Ne, jotka viis veisaavat, toteavat, kuinka heillä ei ole penniäkään kiinni ja jos heidän joustamattomuutensa vaikkapa työajoissa vetää firman nurin, niin vetäköön, se ei ole heidän ongelmansa. Nämä ihmiset jaksavat monotonista työtä, tehokkuuden tiukkaa tarkkailua ja kellokortin kanssa elämistä huomattavasti kilttejä ja ahkeria pidempään. Tiukentuviin vaatimuksiin oikea vastaus ei siis olekaan "reipastuminen" tai itsensä niskasta ottaminen, vaan välinpitämättömyys. Kun irrottaa oman identiteettinsä työtuloksestaan, voi naureskella päin räyhäävän pomon naamaa, antaa piut paut tehokkuuden seurannalle ja vaikka myöhästyä duunista - se ei merkitse ihmisarvon menetystä.

Toisaalta taas reippaat, kiltit ja ahkerat ottavat itseensä, yrittävät enemmän ja lopulta väsyvät. Vaatimukset juoksevat edellä niin kovalla vauhdilla, ettei niiden perässä pysyy enää kuin kaikista heikkopäisin hiihtäjä. Sellainen, jolla ei ole kotia hoidettavana, perhettä, lasta tai muitakaan uranheikentimiä, vaan puhdas omistautuminen työlle.

Kuulun itse tuohon nuorten, kaatuneiden naisten tilastoon. Lopetin mielialalääkkeiden käytön vuosi sitten jouluna, viimeisin sairaslomajaksoni päättyi sen joulukuun lopussa. Olen tällä hetkellä "terve" ja onnekseni opiskelija. En ole varma siitä, miten pärjäisin työelämässä. Itseasiassa pelkkä ajatus yrittämisestäkin ahdistaa - huonojen kokemusten painolasti viimeisen kymmenen työvuoden ajalta on melkoinen. Toivon voivani opiskella loppuun ja päätyä työhön, jossa voisin edes jollakin tapaa itse määrittää työtehtäviäni, aikataulujani ja työympäristöäni. Tai edes loma-aikoja ja kahvitaukoja. Tai että olisi niitä lomia ilman pelkoa seuraavan kuukauden laskujen maksusta.

Eläkeiän nostaminen on haihattelua, joka perustuu puhtaasti ministerien täydelliseen vieraantumiseen työelämän todellisesta luonteensta. Samoin puheet "kilpailukyvyn parantamisesta" tai "sisämarkkinoiden syventämisestä" - molempia rajoittaa Suomessa lähinnä suomalainen työkulttuuri, jonka olennainen osa ovat työehtosopimukset ja työsuojelulaki. Näitä vastaan oikeiston hullut ovat ottaneet kantaa jo moneen kertaan. Viimeisimmäksi lakko-oikeuden rajoituksesta hekumoinnilla.

Virkamiehet ja ministerit ovat hyviä vaan ja jalkautuvat sinne ihan oikeiden duunareiden joukkoon tekemään kahdeksaa tuntia päivässä jotakin monotonista, fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä ja kuuntelemaan jatkuvaa natinaa riittämättömästä tehokkuudesta. Katsotaanpa kuinka pitkään he viihtyvät!

Vastuuta koko yhteisestä maailmasta

Nyt eduskuntavaalikampanjan aikana suurin osa ehdokkaista kampanjoi siitä, kuinka hyvinvointi pitäisi jakaa oman kansamme keskuudessa, mikä on siinä mielessä loogista, että äänestäjät ovat omaa kansaamme. Kuitenkin elämme avoimessa maailmassa. Toisten valtioiden ratkaisut vaikuttavat myös meihin, mutta myös meidän omat ratkaisumme vaikuttavat myös muuhun maailmaan ja muun maailman ihmisten elinolosuhteisiin.
Jos me äänestämme sellaisen maailman puolesta, jossa kukin kansa huolehtii vain itsestään ja jättää muille kansoille vain rippeet maailman rajallisista resursseista, silloin meidän vastavuoroisesti pitää hyväksyä, että kaikki muutkin kansat toimivat samoin eli pyrkivät jättämään vain rippeet meille itsellemme.
Jos me sen sijaan äänestämme solidaarisen maailman puolesta ja puolustamme myös muun maailman oikeutta hyvinvointiin ja inhimilllisen elämän edellytyksiin, silloin voimme vaatia, että myös muut toimivat samoin ja puolustavat myös meidän oikeuttamme niihin edellytyksiin.
Pahuus ei ole yksin jossain tuolla ulkopuolella, vaan kaikki maailman kansat muodostuvat kaltaisistamme tavallisista ihmisistä, jotka haluavat elää rauhassa ainakin kohtuullisissa elinolosuhteissa. On aivan oikein puolustaa heikompien asemaa yhteiskuntamme sisällä, mutta samalla meidän pitää miettiä myös politiikkamme vaikutuksia koko maailman köyhiin.
Arabimaiden kansannousut ovat osoittaneet, että Suomi itsekin on ollut mukana siinä USAn, Israelin ja EUn liittoutumassa, jonka intressien takia näiden maiden kansoja on pidetty sorron alla. Arabimaiden kansoilla ei ole ollut tähän mennessä mahdollisuutta valita omia johtajiaan, vaikka Egyptin kansalle onkin luvattu vapaat vaalit jo syksyksi. Meidän itsemme ei kuitenkaan tarvitse odottaa syksyyn, vaan meillä on vapaat vaalit jo huhtikuussa:
Äänestäkäämme yhteisen maailman puolesta!

Riitta Tynjä vaatii: Pois köyhyydestä!

Työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki tulonaan oleva, yksinasuva pitkäaikaistyötön. – Siinä sosiaalitoimistojen tyypillisin toimeentulotukiasiakas tämän päivän Suomessa. On ollut jo pitkään. Kelan ja soppalan lisäksi leipäjono ja seurakunnan diakoniatyö ovat hänelle myös tuttuja paikkoja. Kun vuosia, jopa vuosikymmeniä joutuu elämään epäinhimillisen pie-nillä tuloilla, se näkyy kaikessa. Ei ole varaa nettiin, tv-lupaan, ei harrastuksiin, ei rahaa mat-kustaa vaikkapa iäkkään äidin luokse kotiseudulle. Vaatteet ja kodintarvikkeet hankitaan kirpparilta, mutta aina ei sieltä löydy sopivaa. Jos vaikka kahvi, shampoo ja hammastahna loppuvat samaan aikaan, ei sillä viikolla syödä kuin puuroa. Saatikka silloin, kun on maksettu vähänkin isompi puhelinlasku. - Kokeilkoot päättäjät elää 419 eurolla kuukauden! Voisi tulla äitiä ikävä.

Moni turhautuu, kun pitää köyhyytensä vielä todistaa kuukausittain soppalassa. Eikö se riitä, että Kelalla näkyvät pienet tulot, jotka oikeuttavat vielä pieneen summaan toimeentulotukea kunnalta? Miksi pitää olla niin byrokraattista ja työlästä näiden murusten kerääminen eri tahoilta? Työllistäähän se tietysti virkailijoita, mutta mielekkäämpää tekemistä heilläkin voisi olla. Moni siellä luukulla näin sanookin.

Ja kuinka moni ei jaksa näiden eri luukkujen väliä ravata; työkkäri, kela, sossu, leipäjono. Moni uupuu välille ja asiat menevät entisestään solmuun. Sellainen ei loppupelissä tule ke-nelläkään halvaksi – ei edes yhteiskunnalle, joka luulee säästävänsä sillä, että avun hakeminen on tehty niin hankalaksi. Ja sillä, että annettava apu on täysin riittämätöntä.

Luulisi tyhmimmänkin tajuavan, että kun jokainen saisi riittävän perusturvan yhdestä paikasta, se loisi ihmisarvoisen elämän puitteet. Ei menisi kaikki aika ja voimat sen miettimiseen, miten seuraavasta päivästä selviää. Onko rahaa mennä lääkäriin tai kenties kampaajalle. Voisi ostaa vaikkapa hieman kalliimpaa luomuruokaa eikä vain sitä halvinta lenkkiä, mitä viime vuodet on tullut syötyä. Ihan sitä työtönkin voisi selkä suorana kulkea muiden joukossa. Alistetusta ja lannistetusta alkaisi löytyä voimavaroja vaikka mihin.

Sitä moni päättäjä taitaakin pelätä. On parempi pitää köyhät nöyrinä ja kepittää vielä karensseilla ja toimeentulotuen perusosan leikkauksilla. Siis tuosta 419 eurosta vielä 20 % tai jopa 40 % pois ja elä sillä!

SKP:ssä on nähty, että tällainen peli ei vetele. Rahaa yhteiskunnassa riittää. On poliittinen valinta, laitetaanko se aseisiin vain perusturvan nostamiseen. SKP:n aloite 900 euron perusturvasta on poliittinen valinta köyhyyden kitkemiseksi ja inhimillisen elämän edellytysten luomiseksi nykyisen eriarvoisuuden kasvun sijasta. Sellainen tulee todella tarpeeseen.

Ihmisarvo kaikille - myös meille itsellemme!

Kun vaadin poliittisena päämääränä ihmisarvoa ja inhimillisen elämän edellytyksiä kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle, tarkoitan myös meitä itseämme.
Häpeällinen tapamme kohdella törkeän huonosti omaa vanhenevaa ja ei enää niin hyväkuntoista väestöämme osoittaa nimittäin, että ihmisarvo riippuu omassakin yhteiskunnassamme yksilön nykyisestä ja tulevasta hyödyllisyydestä. Törkeyden huippu on, että nämäkin ihmiset ovat aikoinaan itse olleet rakentamassa yhteistä yhteiskuntaamme ja leipomassa sitä yhteistä kakkua, jota olemme jakaneet, mutta nyt, kun he eivät enää pysty tuottamaan omaa osuuttaan, yhteiskuntamme on hylännyt heidät säilytyslaitoksiin, jossa huippuunsa säästetyllä henkilökunnalla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia suoda heille enää oikeutta ihmisarvoiseen elämään.

Rikas, rakas, köyhä, varas...

eli pohdintaa toimeentulosta, hyvinvoinnista, kohtuullisuudesta ja niiden asemasta elämässä.

Kirjoitan tätä kirjoitusta, koska huomasin tässä eräänä päivänä yllättävän asian. Koin itseni valtavan, yltäkylläisen rikkaaksi. Olen viimeisen kymmenen vuotta tehnyt niin huonosti palkattuja töitä, etten ole koskaan voinut tuloillani leveillä. Kun joutuu pohtimaan kuinka maksaa laskunsa, on harvinaista herkkua tuntea itsensä vauraaksi.

Korjasin satoa puutarhasta, papuja, perunoita, kehäkukkia. Onnettomista puutarhanhoidollisista taidoistani huolimatta puutarhan antimet tuntuivat yltäkylläisiltä. Olen käynyt iltaisin uimassa läheisellä uimarannalla. Viileän veden henkeä salpaava syleily, kuun punainen, täyteläinen valo veden yllä, hitaasti ilmaan kohoava usva - niissä olisi ravintoa sielulle vaikka sadaksi vuodeksi.

Toisaalta, vaikka kokisin itseni kuinka vauraaksi tahansa, ilman tuloja laskut kasaantuvat pöydälleni. Vuokraa ei makseta kauneimmallakaan kuunsillalla, eikä lapselle saa ruokaa kaupasta näillä sanoilla tai kauneimmillakaan ajatuksilla. Vaikka jokainen voi elää yksinkertaisemmin, ovat köyhimmät meistä tilanteessa, jossa varaa ei ole yksinkertaisesti enää elää.

Olemmeko ymmärtäneet rikkauden aivan väärin ja toisaalta, asetammeko köyhyyden rajat huonosti? Rikkaus, joka syntyy rahan ja tavaran ahneudesta, poikii pahoinvointia sekä yksilölle, että koko maailmalle. Rikkaus, joka syntyy rakkaudesta ja elämänahneudesta synnyttää ja tukee koko maailman ja kantajansa hyvinvointia.

Köyhyydessä elävien määrä pysyy tilastoissa samana, mutta käytännössä köyhyysrajan alapuolella elävien perheiden lasten määrä kaiken aikaa kasvaa. Lasten, joiden perheissä ei ole varaa ostaa ruokaa. Näin ei voi jatkua. Tuloerot paisuvat paisumistaan ja hallitus lupaa kasvattaa niitä entisestään. Ei porvareista ole heikompiaan tukemaan, heidän maailmassaan heikot sortuvat elon tiellä ja vahvat porskuttavat

Heikki Tervahattu sanoi luennollaan viime talvena, että rikkaat tulisi asettaa vastuuseen markkinoimastaan kestämättömästä elämäntavasta. Totta. Täytyisi olla rohkeutta kohdata keskakulutuksen hinta - herätä huomaamaan, että niiden, joilla on rahaa, on "opeteltava elämään yksinkertaisemmin, että me köyhät voisimme yksinkertaisesti elää". (Evo Morales) Kyse ei ole rahan tai hyvinvoinnin puutteesta, vaan uudelleen arvioinnista ja uudelleen jakamisesta.