Paljonko epäluottamus maksaa, Päivi Räsänen?

"Kristillisdemokraatit ehdottaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista säästösyistä. Puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä kaikille automaattisesti kuuluva päivähoito-oikeus voitaisiin muuttaa puolipäiväiseksi." Lähde. 

Hyvä Päivi Räsänen,

En tiedä miksi teistä on kohtuullista aloittaa säästäminen nimenomaan lapsista ja lapsiperheistä. Maassa, jolla on varaa syytää miljoonia niin asevarusteluun kuin ulkomailla käytäviin sotiin, on vastenmielistä etsiä säästökohteita ensimmäisenä niistä kaikista turvattomimmista - lapsista. Vetoan sinuun näin äitien kesken - älä rankaise heikoimmassa asemassa olevia, älä lapsia ja muita äitejä siitä, että he tekevät usein tiukkoja ja vaikeita ratkaisuja.

Rajatessasi päivähoito-oikeuden kotona olevilta vanhemmilta, rajoitat vaikkapa vasta synnyttäneiden äitien vanhempien lasten hoitoonpääsyä. Tämä on mielestäni vastuutonta. Maassamme raskauden jälkeinen masennus on epidemia, jolla on tasaisesti julmia seurauksia. Uupuneiden äitien taakkaa vanhempien lasten hoitoon saaminen helpottaa merkittävästi.

Työttömien vanhempien lapset päivähoidossa pitävät vanhemmat ansiosidonnaisen päivärahan piirissä. Mikäli lapset olisivat kotona, saisivat vanhemmat kotihoidontukea. Tämä tarkoittaisi pienituloisimpien perheiden ansioiden putoamista entisestään. Kaikista heikoimmassa asemassa olevat laskenevat myös, että hoidossa lapsi saa ihan varmasti sen lämpimän ruoan - jotakin, mihin kaikissa kodeissa ei ole tälläkään hetkellä varaa. 

Ylikuormitettu päivähoitoala tarvitsee kipeästi lisää rahaa työntekijöiden palkkaamiseen ryhmäkokojen pienentämiseksi ja sekä lasten, että työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi. Arvelet, että osan säästyneistä rahoista voisi "ohjata erityistä tukea tarvitsevien perheiden palveluihin ja lastensuojeluun." Kai ymmärrät, että ehdottamasi säästötoimenpiteet aiheuttavat lastensuojelun tarpeen merkittävää kasvua sekä perheiden tukitoimien lisääntymistä. Väitän, että uudet ja kohonneet kustannukset näissä ohittavat monin kerroin ehdotuksesi tuomat säästöt. Toivottavasti on liian itsestään selvää mainittavaksi, että ennaltaehkäisyn laiminlyönti aiheuttaa myös mittaamatonta täysin turhaa inhimillistä kärsimystä.

Ehdotan, että annamme lapsiperheiden itse arvioida oma tilanteensa ja tehdä päätökset lasten hoitomuodoista. Epäluottamus pienten lasten vanhempia kohtaan osoittautuu muuten kohtuuttoman kalliiksi - yhtä hyvin yhteiskunnalle, kuin lapsille. Tuetaan lapsia ja lapsiperheitä kyllä, mutta ei tehdä sitä ottamalla oikeuksia ja vaihtoehtoja pois. 

Otamme osaa norjalaisten suruun!

Syvä osanottomme norjalaisten raskaan surun keskelle.

Surutyön ollessa yhä kesken, poliittinen analyysi saa odottaa. Voimme vain yhdessä toivoa, ettei näin järkyttävä tapahtuma koskaan tule toistumaan. Viha tappaa - on aika asettaa ego syrjään, osoittaa empatiaa ja luopua väkivallasta. Vain siten turvaamme mielekkään huomisen kaikille.

Riitta Tynjä: JYVÄSKYLÄN PALVELUSETELIPÄÄTÖS PERUSTUI VIRHEELLISIIN LASKELMIIN

Jyväskylässä on tänä vuonna päätetty lisätä palveluseteleiden käyttöä useissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Yhtenä perusteluna on esitetty kaupungin työntekijän kalliimpaa tuntikustannusta yksityiseen palveluntuottajaan verrattuna. Kaupungin työntekijät, kuntalaiset ja useat päättäjät ovat kyseenalaistaneet kotihoidon laskelmat ja vaatineet niiden julkista avaamista. Tämän johdosta esitin asiaa koskevan valtuustokysymyksen, johon 11.4. vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.

Vastauksessaan Utriainen totesi, että palvelusetelien kohdalla ”on haluttu vaihtoehtoisia tuotantomuotoja, ei niinkään keskitytty hintaan”. Hänen mukaansa kunnallisen puolen ja yksityisen palvelun vertailukelpoisuus on vaikeaa, koska ”ei voida tarkkaan tietää, miten yksityinen puoli voi tuottaa palvelun halvemmin”. Kuitenkin päätöksenteossa ratkaisevana kriteerinä on ollut juuri palvelujen hinta.  Utriainen arveli, että kuntapuolella on enemmän sairauspoissaoloja, asiakasasioiden kirjaamista ja logistisia kustannuksia. Hän arveli myös työntekijöiden ikärakenteen poikkeavan toisistaan yksityisen puolen eduksi. Kustannuksista noin 90 prosenttia on henkilöstömenoja.

Utriaisen esittelemistä laskelmista kävi ilmi olennaisin seikka, jolla oman työntekijän tuntikustannus on saatu korkeaksi – viimeisimpien laskelmien mukaan se on jopa 63.78 euroa. Kustannuksia ei ole jaettu kokonaistyöajalla kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä. Utriaisen laskelmissa käytetään työaikana vain sitä aikaa, jonka työntekijä konkreettisesti on asiakkaan kotona. Mutta kun työntekijän pitää esimerkiksi raportoida ja tietysti kulkea asiakkaan luota toisen luo, näitä ei tässä mallissa lasketa työajaksi lainkaan. Kokonaistyöajasta vähennetään myös ansaitut lomat ja puhutaan ns. teoreettisesta vuosityöajasta, josta sitten vain noin puoleen kohdistetaan kaikki kustannukset. Tämä on ennenkuulumatonta ja selkeän tarkoitushakuista.

Kun kokonaiskustannukset jaetaan koko työajalla, kuten kuuluisi, tuntikustannukseksi saadaan hieman yli 20 euroa. Tällä summalla kaupungin oman työntekijän työpanos on selkeästi taloudellisesti edullisempi kuin yksityisen. Tehty päätös palveluseteleistä perustuu virheellisiin kustannuslaskelmiin.

Eri yhteyksissä poliitikot ovat todenneet virkamiesten tekevän laskelmia virkavastuulla, joihin päättäjien on voitava luottaa. Kuka tässä kantaa vastuun?

Riitta Tynjä

kaupunginvaltuutettu, komm.

Satu Simonen: Oman edun tavoittelu kiihtyy

Tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä (SK 13) Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta kumoaa kehitysapukriittisiä uskomuksia, joita muun muassa perussuomalaiset tosiasioiden vastaisesti pitävät vaaliohjelmassaan yllä toteamalla, että ”Kansojansa sortavat gebardihatut kiittävät, kun hyväuskoiset kukkahatut Suomesta lähettävät heille rahaa ja näin mahdollistavat oman kansansa sortamisen”.

Kehitysavun perille pääsyä ja tehoa, kuten raskasta byrokratiaa ja inflaatiovaikutuksia kohtaan esitettty kritiikki ei Haaparannan mukaan kumoa avun positiivisia vaikutuksia. Kehitysapu lisää tutkitusti saajamaiden hyvinvointia, lievittää köyhyyttä, lisää toimintamahdollisuuksia, talouskasvua ja investointeja.

Valtioiden antama kehitysapu on 0,2 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Rikkaiden maiden ei tule kuitenkaan turvautua ainoastaan kehitysapuun, vaan myös poistaa kehitysmaatuonnin esteitä ilman hyötymistarkoitusta kansainvälisen eriarvoistumisen ehkäisemiseksi.

Äänestäjien soisi huomioivan edesvastuuttoman oikeistolaisen retoriikan ja yhteisvastuun väistämisen. Emme saa itsekkäästi ajaa vain omia lyhyen aikavälin etujamme. Siivu Suomen talouskasvusta kuuluu myös kaikkein köyhymmille maille. Suomen kehitysaputavoite on nostettava seuraavalla hallituskaudella 0,7 prosenttiin bruttokansanatulotuotteesta. Hintalappu tälle kehitysyhteistyötavoitteelle on 130 miljoonaa euroa seuraavan neljän vuoden ajan. Varat siihen kerätään asemenoista sekä pörssi- ja rahoitusmarkkinoiden verotuksella.

Satu Simonen

Jyväskylä

kansanedustajaehdokas (SKP)

Ihmisarvo kaikille - myös meille itsellemme!

Kun vaadin poliittisena päämääränä ihmisarvoa ja inhimillisen elämän edellytyksiä kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle, tarkoitan myös meitä itseämme.
Häpeällinen tapamme kohdella törkeän huonosti omaa vanhenevaa ja ei enää niin hyväkuntoista väestöämme osoittaa nimittäin, että ihmisarvo riippuu omassakin yhteiskunnassamme yksilön nykyisestä ja tulevasta hyödyllisyydestä. Törkeyden huippu on, että nämäkin ihmiset ovat aikoinaan itse olleet rakentamassa yhteistä yhteiskuntaamme ja leipomassa sitä yhteistä kakkua, jota olemme jakaneet, mutta nyt, kun he eivät enää pysty tuottamaan omaa osuuttaan, yhteiskuntamme on hylännyt heidät säilytyslaitoksiin, jossa huippuunsa säästetyllä henkilökunnalla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia suoda heille enää oikeutta ihmisarvoiseen elämään.

Rikas, rakas, köyhä, varas...

eli pohdintaa toimeentulosta, hyvinvoinnista, kohtuullisuudesta ja niiden asemasta elämässä.

Kirjoitan tätä kirjoitusta, koska huomasin tässä eräänä päivänä yllättävän asian. Koin itseni valtavan, yltäkylläisen rikkaaksi. Olen viimeisen kymmenen vuotta tehnyt niin huonosti palkattuja töitä, etten ole koskaan voinut tuloillani leveillä. Kun joutuu pohtimaan kuinka maksaa laskunsa, on harvinaista herkkua tuntea itsensä vauraaksi.

Korjasin satoa puutarhasta, papuja, perunoita, kehäkukkia. Onnettomista puutarhanhoidollisista taidoistani huolimatta puutarhan antimet tuntuivat yltäkylläisiltä. Olen käynyt iltaisin uimassa läheisellä uimarannalla. Viileän veden henkeä salpaava syleily, kuun punainen, täyteläinen valo veden yllä, hitaasti ilmaan kohoava usva - niissä olisi ravintoa sielulle vaikka sadaksi vuodeksi.

Toisaalta, vaikka kokisin itseni kuinka vauraaksi tahansa, ilman tuloja laskut kasaantuvat pöydälleni. Vuokraa ei makseta kauneimmallakaan kuunsillalla, eikä lapselle saa ruokaa kaupasta näillä sanoilla tai kauneimmillakaan ajatuksilla. Vaikka jokainen voi elää yksinkertaisemmin, ovat köyhimmät meistä tilanteessa, jossa varaa ei ole yksinkertaisesti enää elää.

Olemmeko ymmärtäneet rikkauden aivan väärin ja toisaalta, asetammeko köyhyyden rajat huonosti? Rikkaus, joka syntyy rahan ja tavaran ahneudesta, poikii pahoinvointia sekä yksilölle, että koko maailmalle. Rikkaus, joka syntyy rakkaudesta ja elämänahneudesta synnyttää ja tukee koko maailman ja kantajansa hyvinvointia.

Köyhyydessä elävien määrä pysyy tilastoissa samana, mutta käytännössä köyhyysrajan alapuolella elävien perheiden lasten määrä kaiken aikaa kasvaa. Lasten, joiden perheissä ei ole varaa ostaa ruokaa. Näin ei voi jatkua. Tuloerot paisuvat paisumistaan ja hallitus lupaa kasvattaa niitä entisestään. Ei porvareista ole heikompiaan tukemaan, heidän maailmassaan heikot sortuvat elon tiellä ja vahvat porskuttavat

Heikki Tervahattu sanoi luennollaan viime talvena, että rikkaat tulisi asettaa vastuuseen markkinoimastaan kestämättömästä elämäntavasta. Totta. Täytyisi olla rohkeutta kohdata keskakulutuksen hinta - herätä huomaamaan, että niiden, joilla on rahaa, on "opeteltava elämään yksinkertaisemmin, että me köyhät voisimme yksinkertaisesti elää". (Evo Morales) Kyse ei ole rahan tai hyvinvoinnin puutteesta, vaan uudelleen arvioinnista ja uudelleen jakamisesta.

Maailman eriarvoisuus on ratkaistavissa!

Maailmassa vallitseva räikeä eriarvoisuus on ratkaistavissa, jos me länsimaiset äänestäjät yhdessä vain viitsisimme sen ratkaista. Koska tämä vääryys häpeäksemme palvelee juuri meidän yltäkylläisiä himojamme ja sortaa köyhempiä kansoja, meidän moraalinen velvollisuutemme on ratkaista se kansainvälisellä poliittisella yhteistyöllä. Nykyisessä maailmanjärjestelmässä tuhlataan aivan liian paljon resursseja eriarvoisuuden ylläpitämiseen mm. ylettömällä asevarustelulla ja tuilla suurpääomalle ja jo näiden resurssien uudelleenohjauksella voitaisiin luoda pitkälle tasa-arvoisempaa maailmaa, jossa kaikilla maailman ihmisillä olisi ihmisarvoiset oikeudet.
Koska eriarvoisessa maailmassa meidän omatkin oikeutemme ovat aina liipaisimella uhattuina, tasa-arvoinen maailma on meidän omakin etumme. Silloin meilläkin on peruuttamaton oikeus näihin samoihin oikeuksiin, jotka suomme kaikille muillekin.
Vaikka ideologisesti tämä onkin maailmanvallankumous, tämä on toteutettavissa laillisin keinoin valitsemalla poliitikkoja, jotka ovat sitoutuneet tähän päämäärään. Kehotankin kaikkia kanssani samaa mieltä olevia ottamaan vallan omiin käsiinsä ja äänestämään muutoksen puolesta.

Turpaan vaan ja säkissä järveen?

eli mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?



Olisi kiva olla mahdottoman vihainen. Heristellä nyrkkiä, haukkua ja uhkailla. Olla Oikeutetusti Raivoissaan ja perustaa viharyhmiä. Raivoa synnyttävät etenkin eläinsuojelurikokset, joiden jälkeen lynkkauspartioita ollaan lähettämässä ihmisten kimppuun. Äänekosken tapauksen jälkeen epäiltyjen nimet julkaistiin netissä lukuisilla keskustelupalstoilla, facebook-ryhmissä ja jopa lukemattomissa tilapäivityksissä. Kun ihmiset lankeavat oikeutettuun vihaan, jaetaan tuomioita aina ennen tutkimista, usein synkin lopputuloksin.

Tiedän, että lakien muuttaminen on hidasta ja turhauttavaa, mutta jos halutaan oikeasti pitää eläimet ja lapset turvassa agressiivisilta aikuisilta, se on ainoa todellinen tie. Yksittäisten ihmisten pahoinpiteleminen ei yleiseen tilanteeseen vaikuta. Todelliset eläinystävät vaativat suojelulakien tiukentamista, aikaisempaa puuttumista ja resurssien suuntaamista tarkastusten tekemiseen.

Lisäksi koko ajatus ihmisten tuomitsemisesta netin vertaiskäräjillä on vaarallinen. Mitä tapahtuu, jos käy ilmi, ettei joku epäilty olekaan syyllinen niihin rikoksiin, josta häntä syytetään? Kuinka palautetaan ihmiselle hänen elämänsä, kun hänet on julkisesti tuomittu ja haukuttu netissä? Vihakirjoittelu yleensä jatkuu vielä pitkään tapauksen jälkeen, mutta moniko muistaa julkaista korjauksen, jos kyse onkin erehdyksestä?

On yksi ainoa keino pohtia oikeaa toimintaa eläinsuojelurikollisten tai muiden vihaa herättävien rikollisten kanssa. On tärkeää pohtia kuinka toivoisi ihmisten käyttäytyvän, jos kyseessä olisinkin minä. Jokainen meistä erehtyy, tekee virheitä tai murtaa mielensä. Jokainen meistä on tehnyt elämässään jotakin sellaista, josta joku muu olisi valmis tuomitsemaan hitaaseen ja varmaan kuolemaan, kuten netissä uhkaillaan. Miten näissä tapauksissa toivoisit itse toimittavan?

Meidän ihmisyyttämme ei koskaan punnita siinä, kuinka kohtelemme lähimmäisiämme ja ystäviämme, vaan sillä, kuinka kohtelemme niitä, jotka ovat mielestämme tehneet rikoksista hirveimmät. Vaatiessamme asioiden käsittelyä virkamiesten toimesta varmistamme, että mikäli ja kun itse erehdymme, myös meitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tuomitaan vain niistä asioista, jotka olemme todella tehneet.

Me teemme virheitä, mutta meillä on mahdollisuus oppia ja olla toistamatta virheitämme. Uskallammeko antaa tuon mahdollisuuden myös niille, jotka omasta mielestämme sen vähiten ansaitsevat? Vai ajaudummeko lopulta sokeiden ja hampaattomien keskinäisen koston ja pelon vallan alle?