Seppo Ruotsalainen: EU:N VELKAKRIISI JA SUOMI

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi EU:n väliaikaiseen ja pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia jne. holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille on laadittu ja ollaan laatimassa lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansalaisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo edellä mainittu lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Tuosta vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä ns. finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat (sillä eivät kai he vakavissaan taida uskoa itsekään), että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa 27 vielä, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteen kokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa Suom.1976,s.436)

Luotto ei rauhoita, vaan kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia raha-markkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto (Kredit) antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita.(Marx, mt., s.467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu" (Marx, s. 464). Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan jne. Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia jne. Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä, miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia (tämä verbi on viime aikoina yleistynyt käyttöön) pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi. Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arki-todellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Palatkaamme nopeasti Andien mainingeista takaisin finanssimarkkinoiden myrskyävälle merelle.

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV on Euroopan RahoitusVakausVäline, joka on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013. EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt. EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa. Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12.58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1.44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 12.58 miinus 1.44 =11.14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa eli a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon, sekä b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1.44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut em. ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle, vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (HS 30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään (puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä 30.3. on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi).

SKP:n kanta: kapitalistit maksakoot itse laskunsa!

Edellä mainitussa HS:n kartoituksessa ei huomioitu eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja ryhmien kantoja, mutta kannanottojemme perusteella on päivänselvää, ettei SKP voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta tähtitieteellisestä rahanpyydyksestä. Eli kun vaalikentillä kysytään SKP:n kantaa EU:n velkakriisiasiaan, me vastaamme, että SKP on ilman muuta näitä takausehtoja vastaan ja kun tämä asia tulee päätettäväksi uudessa eduskunnassa, ja mikäli SKP:llä on siellä edustajansa tämä (nämä) tulee äänestämään noiden takausten hyväksymistä vastaan.

”Mutta pääseekö SKP eduskuntaan?” on kokemukseni mukaan tyypillinen kysymys SKP:n vaali- ja toritapahtumissa. Meidän vastauksemme on, että se riippuu sinusta äänestäjä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita ERV…PER… mitä ne nyt olivat nuo rahoitusvakausvälineet, niin joudutaanko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä ääni värähtäen.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurinniskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty (tätähän myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on yrittänyt vakuuttaa), mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi, mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle radio 1, 31.3. ) ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Kaikenlaisia palovakuutuksia

Eduskuntavaalitentissä Yle Radio1:ssä RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin tarinoi sopivasti aprillipäivänä (perjantaina 1.4.) mm. siitä kuinka edellä mainitut vakausvälineet (ERVV ja EVM) ovat ikään kuin palovakuutus Suomelle. Minäkin kuuluin joskus poikaiässä jonkin aikaa paikalliseen VPK:hon ja sen vaatimattoman kokemuksen perusteella en lähtisi samaan sammutusosastoon Wallinin kanssa. Mutta RKP:llähän onkin vakiopaikka maan hallituksessa. Näin ollen Wallin voi kannattaa joko väliaikaista tai pysyvää rahoitusvälinettä tai sitten molempia, kun oma asema pysyy kuitenkin vakinaisena. Kaikissa tapauksissa vastuu hänen vakausvälinepuheistaan siirtyy kuulijalle, siis veronmaksajalle.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (ILTA-LEHTI, pääkirjoitus 29.3.11). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM: ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (paljon puhuttuna esimerkkinä Kreikan valtio) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Yle Radio1:n keskusteluohjelmassa 31.3. (Tuomas Enbuske) eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan (”emmehän me sydämettömiä ole”). Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Nyt pitäisi päättäjien huomioida, että käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä. Kun edellä viitattiin puheenjohtaja Stefan Wallinin näkemykseen EU:n vakausmekanismeista eräänlaisena palovakuutuksena Suomelle, niin samalla on huomioitava, että noihin mekanismeihin sisältyy myös paloherkkiä ainesosia.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esim., että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä (Sixten Korkman, YLE PUHE, Politiikkaradio 3.4.11)

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esim. mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.

4.4.2011 Seppo Ruotsalainen

Seppo Ruotsalainen: Vaalitaistoa ja estejuoksua

Päivän kuuma kysymys pakkasten keskellä on, onnistuuko kokoomus säilyttämään johtoasemansa huhtikuun eduskuntavaaleihin asti. Puolueen kannatus on tullut alaspäin vuoden 2009 alun huipusta (jolloin se oli lähes 25%) viitisen prosenttiyksikköä (viimeisin HS-gallup 20.2%), joidenkin arvioiden (Ylen tutkimus) mukaan jopa kuusi prosenttiyksikköä


Estejuoksua

Kuvittelikohan kokoomus vuoden 2007 vaalivoiton jälkeen, että edessä olisi 5000 tai 10000 metrin sileä läpijuoksu? Siltä ainakin tuntui kun tuolloin seurasi Kataisen ja kumppaneiden voiton juhlaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sileä juoksu, vaan varsinkin vaalikauden loppuosalta tulee mieleen lähinnä 3000 metrin estejuoksu. Matkan varrella on mm. moneen kertaan ylitettävä vesieste, jota voisi luonnehtia vaikkapa EU:n ”velkaongelmaksi”.

Kisaa on jäljellä kaksi kuukautta eli urheilun kielelle käännettynä kaksi kovaa ratakierrosta on jäljellä. Katainen johtaa, mutta Siilinjärven miehen kierrosnopeus on kahden viimeksi juostun kierroksen aikana hidastunut 5-6 sekunnilla. Itse asiassa kyse on vauhdin romahtamisesta eli Katainen on saattanut väsähtää eli ”sipata” matkalla.


Kataisella vaikeuksia

Juoksija ei väsähtämisestä hevin toivu ja voikin ennustaa, että Kataisella tulee olemaan suuria vaikeuksia johtopaikkansa säilyttämisessä. Kahden vauhtikierroksen matka merkitsee väsähtäneelle juoksijalle ikuisuuden pituista piinaa. ”Kanssasi pieninkin hetki nyt on ikuisuus”, yrittää kokoomuksen supistuva kannattajajoukko viritellä hiukan mollisävytteiseksi muuttuvaa kannustuslauluaan väsyneelle urholleen.

Jos Katainen vielä kolaroi vesiesteellä kisaan kutsumattomana vieraana saapuneen ja muista kierroksen jääneen portugalilaisjuoksijan kanssa ja jos hän jopa tuiskahtaa turvalleen (kuten siellä Savossa päin leikkisästi sanotaan), niin peli voi kokoomuksen osalta olla jopa ohi – ainakin kärkipaikan osalta.


Huhuja ja tosiasioita

Katsomossa on myös alkanut kiertää erilaisia Wikileaksin kautta vyöryviä huhuja, joista eräs on, että jos Katainen voittaa juoksun, kokoomus vie Suomen Nato-nimisen urheilun kattojärjestön jäseneksi. Yli puolet katsomosta on tyrmistynyt tiedosta ja Kataisen vauhdin hiipumisen myötä alkaa hiipua myös hänen kannattajiensa into. Suoranaisia buuauksia ja ivahuutojakin kuuluu jo sieltä täältä katsomon eri osista.

Muitakin asioita putkahtelee esiin ja ne eivät mairittele kokoomusta. Niinpä katsomon tiedossa on, että ulkoministeri Stubb (kok.) kannattaa voimakkaasti suomalaisten rauhanturvaajien lähettämistä Afganistaniin vuosikausiksi, vaikka ei itse uskalla mennä paikalle edes yhdeksi päiväksi. Syntyy uskottavuusvajeita.


Timo Soini

Kilparadalla pysyäksemme siellä on tietysti muitakin menijöitä kuin Katainen. Puhutuin heistä on Timo Soini. Aina silloin tällöin ja nimenomaan juuri estejuoksussa nähdään, että joku kisassa hitaasti aloittanut tulee viimeiset kierrokset todella lujaa. Mielestäni on kuitenkin melko usein havaittavissa, että tällainen kirijuoksija ei hevin saavuta ensimmäistä sijaa, joskin mitaleille eli kolmen ensimmäisen joukkoon hän saattaa hyvinkin yltää.

Tällaisen kiriurheilijan ongelma on kuitenkin usein määrätyssä virhearviossa. Jos Katainen on ehkä aloittanut voimiinsa nähden liian lujaa, niin onko Soini aloittanut liian hitaasti? Kuka katkaisee maalinauhan? Onko jäljellä oleva matka väsyneen Kataisen kannalta liian pitkä ja onko se Soinin kannalta liian lyhyt? Vai onko se myös Soinin kannalta liian pitkä?

Määrättyyn jättiyllätykseenkin on joka tapauksessa syytä varautua. Soini on kohottanut vauhtiaan alkukierroksen tasosta lähes 14 prosenttiyksiköllä ja on nyt vedonlyöntipörssissä tasoissa SDP:n Jutta Urpilaisen kanssa (molempien kannatuslukema on 17.9). Heidän edessään ja Kataisesta muutaman askeleen jäljessä taivaltaa keskustan Mari Kiviniemi (kannatuslukema 18.2).


Soinia tukee fanaattinen joskaan ei niin kovin fantastinen yleisö

Tästä on kehkeytymässä äärimmäisen mielenkiintoinen näytelmä. Arvatkaa miksi. No ensiksikin tietysti siksi, että huomattavan suuri ja kovaääninen osa katsomoa kannattaa fanaattisesti Soinia. Soinin juoksutyyliä ja aikaisempia esiintymisiä ei juurikaan arvostella.

Katsomon suuren osan lähes ainoa motiivi on kiukku ja suoranainen raivo radalla taivaltavia kolmea muuta kärkijuoksijaa kohtaan. Katsojat ovat täydellisesti kyllästyneet noiden omahyväisten juoksijoiden hitauteen, kuhnailuun, jahkailuun ja omahyväisyyteen. Soinin nousu ei ilmeisestikään perustu niinkään hänen omaan nopeuteensa, vaan nimenomaan tuon kärkijoukon hitauteen. Suurelle osalle katsomoa on tärkeintä, että joku ”musta hevonen” kukistaa tuon kärkikolmikon ja siksi katsomosta kuuluu nyt yhä kovemmin ja rytmikkäämmin: Soini, Soini, Soini…


SDP ja Persu kirittävät toinen toistaan

Katsomo antaa tietysti Soinille runsain mitoin henkistä voimaa ja psykologista tukea. Mutta on tässä juoksuteknisesti ja taktisesti muutakin. Soini ja Urpilainen juoksevat nyt rintarinnan. He pystyvät vuorovedolla säästämään voimiaan ja voi olla vain ajan kysymys kun he ohittavat edellä taivaltavan Kiviniemen. Toisaalta erot ovat niin pienet, että nuo kolme juoksijaa voivat keskinäisellä vuorovedolla lähestyä Kataista. Mikäli Katainen saadaan kiinni, se ei ilmeisesti ole tälle eduksi. Yleensä kiinniotetun karkulaisen osana (niin juoksussa kuin esim. pyöräilyssäkin) on jääminen ulos voittokilpailusta.


Katainen vilkuilee taakseen

Juuri nyt Katainen näyttää vilkuilevan radalla taakseen ja ottavan jopa tyytyväisenä vastaan tiedon Soinin saapumisesta johtoryhmään. Katainen ilmeisesti tajuaa, että pääjoukko voi ajaa hänet kiinni ja ettei hän voi johtaa juoksua alusta loppuun muiden peesatessa hänen kannoillaan. Hän tulkitsee kannattajakuntansa hoilaaman Bezame muchon siten, että hänen olisi syytä siirtyä peesiin.


Soinia houkutellaan kärkeen

Katainen näyttää juuri nyt rohkaisevan käsimerkein Soinia ottamaan johtopaikan haltuunsa. Tosin ei ole aivan varmaa, näyttääkö Katainen Soinille voiton merkkiä vai keskisormea. Joka tapauksessa Soinia houkutellaan nyt yllytyshullun rooliin. Pelkkä kylähulluus ei näköjään enää riitä.

Kanssakilpailijoiden huonosti peitelty juoni on tämä. Soini siirtyisi katsomon mylviessä rinta rottingilla kärkeen, vetäisi ennätysnopean kierroksen, kompuroisi väsymyksestä viimeisellä vesiesteellä, kangistuisi loppusuoralla ja 20. vuosisadan ketut (Twentieth Century Fox) hoitaisivat homman kotiin.

Nuo veijarit ovat autuaasti unohtaneet, että olemme jo pitkään eläneet 21. vuosisadalla. On myös olemassa 21. vuosisadan sosialismi. Sosialismista noilla parhaillaan etusuoraa tahkoavilla menijöillä ei kuitenkaan taida olla juuri minkäänlaista käsitystä


Jutta on mainettaan parempi.

Eikö Jutallakaan ole käsitystä sosialismista? No eipä juuri. Ai niin. Kyllä minun on TUL:n veteraaniurheilijana sanottava, että tuossa nelikossa Urpilainen on mainettaan (jota jatkuvasti yritetään mustata) parempi. Hän on vasta melko äskettäin siirtynyt juniorisarjoista yleiseen sarjaan ja nuoruus saa kuitenkin yleensä lopulta katsomon suosion puolelleen. Jutta voi myös vähän Soinin tapaan omaksua eräänlaisen yllättäjän roolin. Hän ikään kuin sanoo: SDP ei sittenkään putoa, minä näytän teille. Sellaisesta asenteesta suomalaisyleisö pitää. Nähtäväksi jää käykö näin, mutta se on mahdollista.

Urpilaisen ansio on myös siinä, että hän ei juurikaan tunnu kunnioittavan noita kanssakilpailijoitaan (se siitä vielä puuttuisikin), mutta kyllä hän esim. vesiesteellä eli velkakriisi-esteellä voisi selvästi ärhäkämmin huomauttaa Kataiselle, että Jyrki, Jyrki, älä tyrki.

Eli miten tässä sitten lopulta käy? Poliitikon ympäripyöreä vastaus on, että se jää nähtäväksi. Onneksi tätä ratkaisua ei kuitenkaan voida siirtää seuraavan hallituksen tehtäväksi. Kaikki muu sinne on suurin piirtein jo siirrettykin. Urheilunäkökulmasta Urpilainen ja Soini näyttäisivät tällä hetkellä olevan nousussa, Katainen ja Kiviniemi laskussa.


Kiviniemen tankkaus on epäonnistunut

Vanhasen kilpailukiellon jälkeen Mari Kiviniemen vieraskielinen small talk hurmasi hetkeksi lähinnä kepulaisyleisön ja jonkinlainen hurma jatkuu edelleen. Melkoinen osa katsomoa on julistamassa hänet voittajaksi (pääministeriksi) kesken kilpailun, mutta kuinka moni antaa hänelle todellisen ja lopullisen tukensa, on toinen juttu.

Kiviniemen heikkous radalla on hänen lähes toivoton tasaisuutensa. Hänen jokainen siirtonsa on ennalta arvattavissa, ja on hiukan vaikea kuvitella hänellä olevan kiriherkkyyttä ratkaisuvaiheessa. Hänellä on jonkinlainen koululaismainen ”opettaja sanoi niin” – asenne ja jos opettajana tai valmentajana on joku Merkel tai Sarkozy, Suomen tehtäväksi jää lähinnä suurkilpailujen rahoittaminen ja sponsoroiminen.

Kepun valmennusjohto on lisäksi tarjonnut Kiviniemelle (pyytämättä ja yllättäen) urheilujuomana elimistöä sekoittavaa vaalirahasotkua. Se voi loppukahinoissa aiheuttaa suoranaista pahoinvointiakin. Toivotaan, että ”yrjö” ei pääse yllättämään .


SKP taistelee

Sen sijaan me toivotamme mukaan Yrjön suurella alkukirjaimella. Jos ollaan rehellisiä (niin kuin tulee olla) ja tarkkaillaan kenttää kiertävää johtonelikköä, niin Yki on loppujen lopuksi ainoa todellinen juoksijatyyppi koko porukasta. Tiedän mistä puhun, sillä Yrjön lähisukulainen oli takavuosina lahjakas kestävyysjuoksija. SKP:n ongelma on vain siinä, että olemme joutuneet jo ennen lähtölaukausta antamaan suurille puolueille etumatkaa tässä tapauksessa ainakin kahden ratakierroksen verran.

Miten niin? Siten niin, että eihän SKP ole saanut minkäänlaista valtiollista tukea urheilulle eikä tukea juuri muullekaan toiminnalleen. Suurten urheiluseurojen (puolueiden) juoksijoille on järjestetty jos minkälaisia korkean paikan ja kostean paikan leirejä. Matkoja kansainvälisiin kilpailuihin on kustannettu Brysselin ja Helsingin välillä runsain mitoin. Se mikä niiden lisäarvo on ollut, on toinen asia.

SKP:lle on järjestetty heti kilpailun aluksi sakkokierroksia, vaikka (tai juuri siksi että)se on ”liian” monessa asiassa osunut oikeaan. Ei meillä ole huteja sen enempää kuin Kaisa Mäkäräiselläkään. Jotakin yhteiskunnan olemuksesta kertoo, että sakkokierroksille ja käytännössä jopa maanalaisuutta muistuttavaan kilpailu- ja esiintymiskieltoon määrätään niitä, jotka puheissaan ja toimissaan ovat osuneet oikeaan, siis totuuteen.


Estejuoksu jatkuu

Mutta nyt Yrjö Hakanen kamppailee radalla paikasta auringossa. Hänelle pelätty vesi- eli velkakriisieste on pelkkä läpihuutojuttu, jonka hän kerran toisensa jälkeen ylittää kuivin jaloin. Sen sijaan moni muu rypee Kataisen johdolla kainaloitaan myöten vedessä ja mudassa. Ei ihme, että Yrjö on tavoittamassa kierroksella karkulaisia.

Hän on juuri etusuoralla ohittanut Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen ja tarjonnut tälle vetoapua, mikä kuitenkaan ei ilmeisesti ole kelvannut. Samoin taitaa käydä pian ohitettavan Jutta Urpilaisen kohdalla, joka edelleen näyttää tyytyvän Kataisen aivoja ja lihaksia puuduttavaan vauhtiin. Kuitenkin vasemmiston ja TUL:n juoksijoiden yhteistyö olisi enemmän kuin tarpeen.

Yrjön tehtävä on sikäli toivoton, että kärkeen siirtyäkseen hänen pitäisi vielä toistamiseen ottaa kärki kierroksella kiinni. Yrjö on kuitenkin viemässä SKP:n kymmenen parhaan joukkueen joukkoon, mikä tarkoittaa edustuspaikkaa tulevissa suurkilpailuissa. Politiikan kielelle käännettynä kansanedustajan paikka on nyt täysin reaalinen tavoite. Se olisi historiallinen saavutus.


Tukijoukot täysillä mukana

Tämän tietää kentän reunalla kannattajajoukko, joka suosiota osoittamalla ja kattilan kansia yhteen takomalla pitää jumalatonta meteliä joka kerran kun Yki ohittaa ajanottopisteen.

Sama porukka tarjoilee ilmaista hernerokkaa katselijoille, joista monen viimeiset rahat ovat menneet tämän pakollisesti seurattavan näytelmän sisäänpääsylipun hintaan. Vaihtoehtona olisi jääminen stadionin porttien ulkopuolelle, siis syrjäytyminen, ei vaan raaka syrjäyttäminen. Keitä te olette, moni jo kysyy ilmaisen hernerokan jakajilta. Pistäkää SKP:n numerot muistiin, päävalmentaja J. P. Väisänen neuvoo ja hymyilee hiukan arvoituksellisesti.

19.2.2011 Seppo Ruotsalainen