Kun vaadin poliittisena päämääränä ihmisarvoa ja inhimillisen elämän edellytyksiä kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle, tarkoitan myös meitä itseämme.
Häpeällinen tapamme kohdella törkeän huonosti omaa vanhenevaa ja ei enää niin hyväkuntoista väestöämme osoittaa nimittäin, että ihmisarvo riippuu omassakin yhteiskunnassamme yksilön nykyisestä ja tulevasta hyödyllisyydestä. Törkeyden huippu on, että nämäkin ihmiset ovat aikoinaan itse olleet rakentamassa yhteistä yhteiskuntaamme ja leipomassa sitä yhteistä kakkua, jota olemme jakaneet, mutta nyt, kun he eivät enää pysty tuottamaan omaa osuuttaan, yhteiskuntamme on hylännyt heidät säilytyslaitoksiin, jossa huippuunsa säästetyllä henkilökunnalla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia suoda heille enää oikeutta ihmisarvoiseen elämään.
Keski-Suomessa on tehty vastuullista, kommunistista politiikkaa jo pitkään. Jyväskylän kaupunginvaltuusto, samoin kuin erilaiset paikalliset kansanliikkeet ja kamppailut ovat tehneet kommunisteista olennaisen osan Jyväskylän poliittista kuvaa. Köyhien ja heikoimpien puolustajina, ympäristöaktiiveina ja rauhanpuolustajina tunnetuksi tulleiden tovereiden ajatuksia voit myös seurata tästä blogista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti