Hyvät toverit,
suomalaiset ihmiset, savolaeset immeiset, pohojalaaset ihimiset ja ketä kaikkia teitä täällä onkaan. Kaikkien kieltä en ossoo.
Minun pitäs toivottaa teidät tervetulleeksi tähän tilaisuuteen, joka ymmärtääkseni on jonkinlainen punikkien ja punkkien ystävällismielinen kohtaaminen. En nyt kuitenkaan malta vaan pidän tässä vaalimainospuheen.
Eduskuntavaalithan on tarkalleen kuukauden päästä, ja taitaapa olla yhdellä jos toisella läsnäolijoista oma lehmä ojassa vaalien suhteen. Minä aion nyt nostaa oman lehmäni ylös, kun on kerrankin tilaisuus.
Koska en ole joutanut kirjoittamaan omaa vaalikirjaa, olen ottanut oman kampanjani ohjenuoraksi SKDL:n pitkäaikaisen kansanedustajan Hugo Mannisen lausahduksista tehdyn kokoomateoksen “Tahdotkos turpiisi kysyi Kekkonen”.
Hugo pääsi kommarina eduskuntaan heti sotien jälkeen vuonna 1945 ja istui siellä vuoteen 69 eli eläköitymiseensä asti. Hugoa ja minua yhdistää Varkaus: minä synnyin siellä ja Hugo taas kuoli siellä. Muutakin yhtäläisyyttä saattaa olla.
Tämän kirjan nimi tulee siitä, kun Hugo jutteli aikoinaan Urho Kekkosen kanssa. Urkki toimi silloin eduskunnan puhemiehenä, ja Hugo totesi Urkille, että muuten olet mukava mies, mutta turhan usein koputtelet nuijaasi minulle. Kekkonen lupasi, ettei enää koputa. Tuli seuraava eduskunnan istunto, jossa Hugo pyysi puheenvuoron, mutta puhuikin ihan eri asiasta kuin työjärjestyksessä oli. Muut edustajat huusivat: että Manninen puhuu väärästä asiasta, mutta Urkki piti lupauksensa eikä koputellut. Sitten päästiin seuraavaan asiaan, ja Hugo puhui uudestaan edellisessä asiakohdassa pitämänsä puheen. Kokoustauolla Kekkonen kysyi Hugolta: “Tahdotkos turpiisi”.
Hugo ei siis kaihtanut puhumista eikä ottanut asioita turhan ryppyotsaisesti. Vannon juhlallisesti Hugon hengessä, että jos minä pääsen eduskuntaan, koetan olla äänessä minkä kykenen ja pysyä istuntosalissa parhaani mukaan, vaikka takapuolta kuinka särkisi. Kansanedustajan palkalla minulla on toki sitten varaa käydä hierojalla ja muissa hoidoissa.
Hugoa ja minua yhdistää tietysti jonkin sortin savolaisuus. (Pohojalaesija eritoten kehotettaan tässä kohin vakavasti sulukemaan korvansa! Kuunteleminen tapahtuu nyt täysin omalla vastuulla.)
Omassa kampanjassani olen koettanut tuoda esiin savolaisuutta mm. niin, että osa kampanja-aineistostani on saatavana savonkielisenä. Kampanjoinnissani joudun tietysti ottamaan kantaa monenlaisiin kysymyksiin, mm. koskien savolaisia vaalitavoitteita. Tähän kysymykseen yleensä vastaan näin: “Kielkysymys on savolaesille erityisen tärkee, koska ei tokkiisa sua kiäntee ja viäntee miten tahhaan, vuan niin että immeiset seleviää paekkojaan särkemättä. Tästä syystä kiäntämistä, viäntämistä ja monenlaesta savolaesten tappoo pitäs opettoo jo alakoululaesille.”
Samoin usein kysellään miten sitä savolaista vaalikampanjaa tehdään. Tähännii on hyvin selekee vastaos: “Ensinnäe pyyvetään immeiset kokkoon, sitten pietään palopuhheita, jonka jäläkeen tarkastellaan syttykö kukkaan, jos ei, niin turvauvuttaan siihen Vanhasen laotakassaan.”
Perusturvan puolustajana minulta on hiljan pyydetty kantaa myös Vasemmistoliiton 750 euron perustulovaatimukseen. Kantani on seoroova: ”Kun vihreet vuatii viisssattoo kaekille ja kommunistit yheksänsattoo köyhille, niin vassarit koettivat pistee vuatimuksen siihen puoleen välliin ja sekkii laskutoemitus män viärin.”
Toesaalta hyvä kuitennii, että vuatimuksia nousoo, koska mitä enemmän myö kuunnellaan Kattaesta, sitä enemmän suahaan laettoo leipään pettäistä. Porvarhallituksellahan on niät ihan omanlaisesa ympäristöpoliittinen köyhyysohjelma. Eli rakennettaan pitkin muata ydinvoemoo köyhiin nuapuriin ja sitten ootellaan, että tsunami isköö.
Tämmösenkin kysymyksen jopa olen kuullut, että miten haluat savolaisena ehdokkaana haastaa muita ehdokkaita. Tähän on yks ainova selekokielinen vastaos ja se on, “että jättäkee tok suosiolla huastaminen savolaesille. Myö kyllä pietään parraamme mukkaan huolta siitä, että suahaan kaekki muut hiljentymmää.”
Jos sitten mennään tämäniltaseen tapahtumaan, niin siitäkin minulla on oma tulukintani. Musiikista jo saatiin jotain käsitystä. Huttusen Pekka, on paitsi soittotaitoinen puutarhuri, myös mm. Circus Uusi Maailman valovoimainen sirkustähti, Rauhan Helmiä -konserttitapahtuman bändijärjestelijä ja SKP:n luottovappumuusikko. Ja piirin tilintarkastajakkii vielä. Siinä sitä jo onkin ristiä yhelle miehelle.
Piäpuhujana meillä on Eran Hanna, kun minua eivät ilimeisesti ilenneet semmoseks laettoo.
Hannan jäläkeen soettaa joku tohtortaloyhtye, josta en mittään tiijjä, liekö joku uus palaveluvirma ja suannooko sinne palaveluseteleitä, niitä vihon viimesiä vihulaesija, joeta on tässä puol iltoo jo kaahisteltu? Heijän mottonsa on kovereita ei jätetä. Oesko se toverin ja kaverin sananviännösyhistelmä tuo tuommonen koveri? Raahanlaaluja vissiin kuitennii soetteloovat.
Ja illan piätteeks pitäs vielä punkkia kuunnella. Niinkun ee riittäs, että se männöö immeisen nahan alle ja immöö verta. Vuan vielä pitäs yrittöö sitä ymmärtöökin. Punkkiyhtyveen nim on Ylleislakko, ja sehän on tavallaan pörssikuplan vastakohta. Eli kun kupla puhkee, sillon roiskuu niin, että siitä pitäs ylleislakon syntyvä. Sitä oon kyllä oottanut jo toistakytä vuotta. Ehkä tännään kuullaan, miten ja millon se ylleislakko tulloo.
Hyvä yleisö, tervetuloa viihtymään poliittisesti ja musiikillisesti korkeatasoisessa seurassa. Taso nousee ihan pian, kun minä tästä poistun höpöttämästä, (mitä on jo useaan otteeseen toivottukin).
Olokee kun kotonanne mutta muistakee lähtee kottiinnekki joskus. Elekee kuitenkaa kesken kaeken ja koettakee ellee immeisiks. Kukkii tietysti tavallanne.
Eläköön kauan myös SKP – Suomen kommunistinen puolue – Suomen kansan puolesta. Eläköön! Eespäin!
