"Miksi kuntien palveluista leikataan, vaikka Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan?" kysyi kaupunginvaltuutettu, kansanedustajaehdokas Riitta Tynjä osallistuessaan SKP:n leikkimieliseen kengänheittokisaan sunnuntaina Jyväskylässä.
Erityisesti Kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kauppakamari haluavat lisää asiakkaita ja markkinoita yksityiselle bisnekselle. Ihmisten perusoikeudet halutaan alistaa yhä laajemmin kaupalliselle voitontavoittelulle. Tämä näkyy mm. siinä, että porvarihallitus on määrätietoisesti pyrkinyt laajentamaan palvelusetelijärjestelmää kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
1990-luvulla hallitukset yksityistivät suurimman osan valtion yrityksistä. Nyt valmistellaan kansallisomaisuuden ryöstön toista vaihetta; kunnallisten palvelujen kilpailuttamista ja yksityistämistä. Sille on luotu pohjaa supistamalla valtionosuuksia ja muita tuloja niin, että tämän seurauksena kuntien rahoitusta on leikattu noin viidellä miljardilla eurolla.
"Peruspalvelut ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia ja niitä on vahvistettava. Lakisääteiset palvelut on turvattava pääsääntöisesti kuntien omina lähipalveluina. Kuntapalvelujen kilpailuttaminen, yhtiöittäminen ja yksityistäminen on lopetetttava. Jo riittää leikkaaminen - peruspalvelut on pelastettava." vaati Riitta Tynjä, joka sosiaalityöntekijän arkityössä törmää porvarihallituksen kovan politiikan seurauksiin päivittäin. Hänen mielestään on korkea aika antaa kenkää rahaeliitille.
Keski-Suomessa on tehty vastuullista, kommunistista politiikkaa jo pitkään. Jyväskylän kaupunginvaltuusto, samoin kuin erilaiset paikalliset kansanliikkeet ja kamppailut ovat tehneet kommunisteista olennaisen osan Jyväskylän poliittista kuvaa. Köyhien ja heikoimpien puolustajina, ympäristöaktiiveina ja rauhanpuolustajina tunnetuksi tulleiden tovereiden ajatuksia voit myös seurata tästä blogista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti