Riitta Tynjä: JYVÄSKYLÄN PALVELUSETELIPÄÄTÖS PERUSTUI VIRHEELLISIIN LASKELMIIN

Jyväskylässä on tänä vuonna päätetty lisätä palveluseteleiden käyttöä useissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Yhtenä perusteluna on esitetty kaupungin työntekijän kalliimpaa tuntikustannusta yksityiseen palveluntuottajaan verrattuna. Kaupungin työntekijät, kuntalaiset ja useat päättäjät ovat kyseenalaistaneet kotihoidon laskelmat ja vaatineet niiden julkista avaamista. Tämän johdosta esitin asiaa koskevan valtuustokysymyksen, johon 11.4. vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.

Vastauksessaan Utriainen totesi, että palvelusetelien kohdalla ”on haluttu vaihtoehtoisia tuotantomuotoja, ei niinkään keskitytty hintaan”. Hänen mukaansa kunnallisen puolen ja yksityisen palvelun vertailukelpoisuus on vaikeaa, koska ”ei voida tarkkaan tietää, miten yksityinen puoli voi tuottaa palvelun halvemmin”. Kuitenkin päätöksenteossa ratkaisevana kriteerinä on ollut juuri palvelujen hinta.  Utriainen arveli, että kuntapuolella on enemmän sairauspoissaoloja, asiakasasioiden kirjaamista ja logistisia kustannuksia. Hän arveli myös työntekijöiden ikärakenteen poikkeavan toisistaan yksityisen puolen eduksi. Kustannuksista noin 90 prosenttia on henkilöstömenoja.

Utriaisen esittelemistä laskelmista kävi ilmi olennaisin seikka, jolla oman työntekijän tuntikustannus on saatu korkeaksi – viimeisimpien laskelmien mukaan se on jopa 63.78 euroa. Kustannuksia ei ole jaettu kokonaistyöajalla kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä. Utriaisen laskelmissa käytetään työaikana vain sitä aikaa, jonka työntekijä konkreettisesti on asiakkaan kotona. Mutta kun työntekijän pitää esimerkiksi raportoida ja tietysti kulkea asiakkaan luota toisen luo, näitä ei tässä mallissa lasketa työajaksi lainkaan. Kokonaistyöajasta vähennetään myös ansaitut lomat ja puhutaan ns. teoreettisesta vuosityöajasta, josta sitten vain noin puoleen kohdistetaan kaikki kustannukset. Tämä on ennenkuulumatonta ja selkeän tarkoitushakuista.

Kun kokonaiskustannukset jaetaan koko työajalla, kuten kuuluisi, tuntikustannukseksi saadaan hieman yli 20 euroa. Tällä summalla kaupungin oman työntekijän työpanos on selkeästi taloudellisesti edullisempi kuin yksityisen. Tehty päätös palveluseteleistä perustuu virheellisiin kustannuslaskelmiin.

Eri yhteyksissä poliitikot ovat todenneet virkamiesten tekevän laskelmia virkavastuulla, joihin päättäjien on voitava luottaa. Kuka tässä kantaa vastuun?

Riitta Tynjä

kaupunginvaltuutettu, komm.

Minkä tautta kannattaa iänestöö savolaesta ehokasta etuskuntavualiloessa?

Ylleisön mahollisesta rotestoennista huolimatta ja varsinnii sen vuoksi aion huastoo tään puhheen savoks. Kieltaijottomia haluvan tässä lohuttoo, että joskus se voep olla immeiselle suur onni, ettei ihan kaekkee kuulemoosa ymmärrä. Siästyy monelta hermoin kiristykseltä.

Kaekki sen tok jo tietää, että kun savolaenen huastaa, vastuu siirtyy kuulijalle. Ja jos iänestäjä haluvaa kantoo vastuusa täysmiäräsesti, niin tottahan se savolaesta iänestää. Esmerkkinä voesin maenita Jyrki Kattaesen, joka on kotosin Savosta niinku minnäe.

Savolaesuuteenhan liittyy aena luova eppäilyksen tila, jota ilimastaan potentiaalilla, siis esmerkiks tähän tappaan: ”Suattanoo tuo hyvinnii olla noennii, että ite kukkii Euroopan mua pistänöö pankkisa kurriin” taekka toesena esmerkkinä ”mahollisesti lienöön lähetettävä valamiusjoukkoja Lipyaan, jos pyyvetään, vaekka lähetettänöön ihan pyytämättäe, jos sille piälle satutaan ”.

Tämän yltiöpotentiaalin takia kukkaan ee voe ikinä missään olosuhteissa tehä savolaesesta takinkiäntäjöö. Niin kun outta huomanna, niin on Kattaenenkin kiero kun korkkiruuvi, ei sitä hevin sua viännöksistään kiinni kukkaan muu kun korkkeintaan mahollisesti toenen savolaenen, joka on vielläe kierompi.

Tässä tarjoon ihan mahottoman hyvän vaehtoehon teille eli ihten. Oon vahvasti sitä mieltä, että savolaesuuvessa vallihtis etuskunnassa luova tasapaeno, kun sielloes toenennii viäntäjä toesella laejalla. Minä voesin huastoo esmerkiks: ” Sen sijjaan, että eppäellään mahtanooko nuo muat mittään nuille pankeille, voes olla aehetta pohtija, mahtanooko pankit mittään, jos yhessä pannaan piäoma maksamaan velekasa.”

Sijottajjiin pellossaelolle vuajitaan nyt issoon iäneen loppuva, vuan miten käynöö vualiloejen jäläkeen? Pittääkö sillon tojeta, että ee niille pankkiloelle nyt vuan maha kukkaan tässä mualimassa yhtään mittään ja Lipyvaankin nyt tul vuan mäntyä, mutta suattanoohan tuota sitten vähän nuita toemeentulotukija nipistöö, kun köyhät ellää niin mahottoman levveesti, että muahanmuuttajattii tupperware-kuluhoja osteloovat ja suomalaeset vuan tupakkija poltteloovat ja kaljoo juovat, kun on niin mahottomasti rahhoo.

Umpkierona savolaesena luppoon, että kieroelen parraani mukkaan tätä linjoo vastaan ja otan käättöön sanalliset asseet kaekissa er muojoessaan sotaretkiin estämiseksi ja pankkiloejen kurriin laettamiseksi.

Joviaalit savolaesethan näennäesesti suvahtoo monia asijoeta, mutta se on vuan osa meijän piilovaekutusohjelmoo, jolla monesti suahaan isomppijjaan muutoksia aekaseks, kun ee joka rissaoksesta aena mäkätetä.

Iänestäjä, kun määt sinne koppiin, mieti tok tarkkaan, halluutko olla vuan vualkarjoo porvareijen pellossa? Kannattannoo joskus kysyvä iteltään, mittee mieltä sitä oikeestasa lienöö er asjoesta ja tehä vaekka testilöetä netissä. Siinä voep monesti yllättyvä – ja joskus jopa myönteisestikkii.

Riitta Tynjä: Ansiotuloverotuksen kiristämisestä

YLE Keski-Suomen ja Keskisuomalaisen suuressa vaalipaneelissa (2.4.) yhtenä keskusteluaiheena oli verotus.  Pääomatulojen verotusta olivat valmiita kiristämään kaikki panelistit, mutta ansiotulojen kiristämisen kannalla ei lisäkseni ollut ketään muiden puolueiden edustajista. Olin tästä hieman yllättynyt, koska myös muun vasemmiston piirissä on vaadittu suurituloisten verotuksen kiristämistä, eikä kyse ole ollut tällöin vain pääomatuloista. Ei kai nyt vain ollut kyse yleisön kosiskelusta?

Omaa kantaani en paneelissa päässyt perustelemaan ja siksi haluan tuoda esiin muutaman mielestäni olennaisen verotukseen liittyvän asian.

Suomessa verotus ei ole oikeudenmukaista. Eniten veroja suhteessa tuloihinsa maksavat työttömät ja sosiaaliturvan varassa elävät. Vähimmällä pääsevät suurten pääomatulojen saajat. Porvarihallitus on keventänyt verotusta eri tavoin lähes yhdeksällä miljardilla eurolla. Ne ovat suosineet suurituloisia ja suuryhtiöitä. Samalla ne ovat heikentäneet julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rahoitusta.

Suurituloisten verotusta on kevennetty viimeisen 20 vuoden aikana usealla eri tavalla. Ahon hallituksen aikana vuonna 1993 siirryttiin pääomatulojen tasaverotukseen. Toinen merkittävä muutos on ollut valtion ansiotuloverotuksen jatkuva keventäminen, joka alkoi jo Lipposen hallituksen aikana vuonna 1996. Suurimman suhteellisen hyödyn valtion tuloverotuksen keventämisestä ovat saaneet kaikkein suurituloisimmat. Tätä olen valmis kiristämään. Sen sijaan pienituloisten ansiotuloverotusta on osin jopa kevennettävä.

Oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että verot perustuvat veronmaksukykyyn. Kaikki tulot on laskettava yhteen ja verotettava progressiivisesti. Myös kunnallisvero tulee muuttaa progressiiviseksi.  Verotettavan tulon alaraja tulee korottaa 1100 euroon kuukaudessa korottamalla kunnallisveron perusvähennystä. Valtion tuloveron ja kunnallisveron asteikot on laadittava niin, että keskimääräistä palkkatuloa suurempien tulojen verotus kiristyy nykyisestä ja sitä pienempien tulojen verotus kevenee. Verotuksella voidaan näin myös tasoittaa kasvaneita tuloeroja.

Riitta Tynjä

kansanedustajaehdokas, SKP

Jyväskylä

Satu Simonen: Oman edun tavoittelu kiihtyy

Tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä (SK 13) Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta kumoaa kehitysapukriittisiä uskomuksia, joita muun muassa perussuomalaiset tosiasioiden vastaisesti pitävät vaaliohjelmassaan yllä toteamalla, että ”Kansojansa sortavat gebardihatut kiittävät, kun hyväuskoiset kukkahatut Suomesta lähettävät heille rahaa ja näin mahdollistavat oman kansansa sortamisen”.

Kehitysavun perille pääsyä ja tehoa, kuten raskasta byrokratiaa ja inflaatiovaikutuksia kohtaan esitettty kritiikki ei Haaparannan mukaan kumoa avun positiivisia vaikutuksia. Kehitysapu lisää tutkitusti saajamaiden hyvinvointia, lievittää köyhyyttä, lisää toimintamahdollisuuksia, talouskasvua ja investointeja.

Valtioiden antama kehitysapu on 0,2 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Rikkaiden maiden ei tule kuitenkaan turvautua ainoastaan kehitysapuun, vaan myös poistaa kehitysmaatuonnin esteitä ilman hyötymistarkoitusta kansainvälisen eriarvoistumisen ehkäisemiseksi.

Äänestäjien soisi huomioivan edesvastuuttoman oikeistolaisen retoriikan ja yhteisvastuun väistämisen. Emme saa itsekkäästi ajaa vain omia lyhyen aikavälin etujamme. Siivu Suomen talouskasvusta kuuluu myös kaikkein köyhymmille maille. Suomen kehitysaputavoite on nostettava seuraavalla hallituskaudella 0,7 prosenttiin bruttokansanatulotuotteesta. Hintalappu tälle kehitysyhteistyötavoitteelle on 130 miljoonaa euroa seuraavan neljän vuoden ajan. Varat siihen kerätään asemenoista sekä pörssi- ja rahoitusmarkkinoiden verotuksella.

Satu Simonen

Jyväskylä

kansanedustajaehdokas (SKP)

Seppo Ruotsalainen: EU:N VELKAKRIISI JA SUOMI

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi EU:n väliaikaiseen ja pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia jne. holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille on laadittu ja ollaan laatimassa lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansalaisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo edellä mainittu lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Tuosta vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä ns. finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat (sillä eivät kai he vakavissaan taida uskoa itsekään), että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa 27 vielä, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteen kokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa Suom.1976,s.436)

Luotto ei rauhoita, vaan kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia raha-markkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto (Kredit) antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita.(Marx, mt., s.467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu" (Marx, s. 464). Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan jne. Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia jne. Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä, miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia (tämä verbi on viime aikoina yleistynyt käyttöön) pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi. Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arki-todellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Palatkaamme nopeasti Andien mainingeista takaisin finanssimarkkinoiden myrskyävälle merelle.

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV on Euroopan RahoitusVakausVäline, joka on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013. EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt. EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa. Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12.58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1.44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 12.58 miinus 1.44 =11.14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa eli a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon, sekä b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1.44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut em. ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle, vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (HS 30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään (puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä 30.3. on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi).

SKP:n kanta: kapitalistit maksakoot itse laskunsa!

Edellä mainitussa HS:n kartoituksessa ei huomioitu eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja ryhmien kantoja, mutta kannanottojemme perusteella on päivänselvää, ettei SKP voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta tähtitieteellisestä rahanpyydyksestä. Eli kun vaalikentillä kysytään SKP:n kantaa EU:n velkakriisiasiaan, me vastaamme, että SKP on ilman muuta näitä takausehtoja vastaan ja kun tämä asia tulee päätettäväksi uudessa eduskunnassa, ja mikäli SKP:llä on siellä edustajansa tämä (nämä) tulee äänestämään noiden takausten hyväksymistä vastaan.

”Mutta pääseekö SKP eduskuntaan?” on kokemukseni mukaan tyypillinen kysymys SKP:n vaali- ja toritapahtumissa. Meidän vastauksemme on, että se riippuu sinusta äänestäjä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita ERV…PER… mitä ne nyt olivat nuo rahoitusvakausvälineet, niin joudutaanko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä ääni värähtäen.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurinniskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty (tätähän myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on yrittänyt vakuuttaa), mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi, mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle radio 1, 31.3. ) ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Kaikenlaisia palovakuutuksia

Eduskuntavaalitentissä Yle Radio1:ssä RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin tarinoi sopivasti aprillipäivänä (perjantaina 1.4.) mm. siitä kuinka edellä mainitut vakausvälineet (ERVV ja EVM) ovat ikään kuin palovakuutus Suomelle. Minäkin kuuluin joskus poikaiässä jonkin aikaa paikalliseen VPK:hon ja sen vaatimattoman kokemuksen perusteella en lähtisi samaan sammutusosastoon Wallinin kanssa. Mutta RKP:llähän onkin vakiopaikka maan hallituksessa. Näin ollen Wallin voi kannattaa joko väliaikaista tai pysyvää rahoitusvälinettä tai sitten molempia, kun oma asema pysyy kuitenkin vakinaisena. Kaikissa tapauksissa vastuu hänen vakausvälinepuheistaan siirtyy kuulijalle, siis veronmaksajalle.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (ILTA-LEHTI, pääkirjoitus 29.3.11). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM: ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (paljon puhuttuna esimerkkinä Kreikan valtio) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Yle Radio1:n keskusteluohjelmassa 31.3. (Tuomas Enbuske) eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan (”emmehän me sydämettömiä ole”). Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Nyt pitäisi päättäjien huomioida, että käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä. Kun edellä viitattiin puheenjohtaja Stefan Wallinin näkemykseen EU:n vakausmekanismeista eräänlaisena palovakuutuksena Suomelle, niin samalla on huomioitava, että noihin mekanismeihin sisältyy myös paloherkkiä ainesosia.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esim., että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä (Sixten Korkman, YLE PUHE, Politiikkaradio 3.4.11)

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esim. mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.

4.4.2011 Seppo Ruotsalainen

Yksipuolista kansainvälisyyttä

Viimeaikoina suurten puolueiden vaalikeskusteluissa, joihin nyt on otettu mukaan myös perussuomalaisten Timo Soini, on arvosteltu Suomen ulkopoliittisen linjan muuttuneen sisäänpäin, kun Suomi ei Nato-liittouman mukana lähettänyt muutamaa Hornettia tulittamaan Libyaa ja jotkut epäisänmaallisiksikin haukutut eivät halua tunkea kaikkia Suomen verovaroja Saksan ja muiden suurten EU-maiden pankkien tukemiseen. Hyökkäys Libyaan ei kuitenkaan ole kaikkien muidenkaan valtioiden suosiossa. Esimerkiksi itänaapurimme suhtautuu varsin kriittisesti, vaikka äänestikin vain tyhjää YK:n turvaneuvostossa. Venäjä on siis vain 1 esimerkki kriittisistä maista mutta fyysisesti meitä lähimpänä. Suomen osallisuutta hyökkäykseen vaativat haluavat selvästi, että Suomen on aktiivinen ulkopolitiikassaan vain tiettyyn suuntaan. EU:n vakuusrahaston tukeminenkin ja sen väittäminen ainoaksi isänmaalliseksi toiminnaksi on myös suuntautumista tiettyyn suuntaan. Ongelmathan johtuvat siitä, että jotkut maat ovat ottaneet itselleen erivapauden rikkoa nykyistä vakuussopimusta ja nyt nämä ongelmat sitten halutaan sosialisoida kaikkien euromaiden kansojen yhteisesti maksettaviksi. Portugali ei malttanut odottaa 11 päivää, että Suomessa olisi vaalit ehditty käydä. Kun Portugali pyysi takauksia, heti olivat Katainen ja Kiviniemi niitä lupaamassa ja Soini vastaavasti uhoamassa, että ainakaan perussuomalaiset eivät niitä ole myöntämässä. Katainen ja Kiviniemi puhuvat valikoitua totuutta, että takuujärjestelmässä mukanaolo on välttämätöntä, mutta se siis on totta vain Kataisen ja Kiviniemen toiveissa pelastaa röyhkeä riistokapitalismi. Kuka muu kuin Katainen ja Kiviniemi sitä kuitenkaan edes haluaa? Koko kapitalistisen järjestelmän uskottavuus on kriisissä. Tähän mennessä sijoittavat ovat voineet olla varmoja, että eurooppalaisille kapitalistisille valtioille lainatut rahat on turvassa, mutta nyt, kun yhä useampi vaatii vastuun jakamista muyös sijoittajille ja pankeille, kapitalistinen valtiokaan ei ole enää sijoituskohteena varma. Jos yksikin kapitalistinen valtio päästettäisiin konkurssiin, olisi se sitten pieni Islanti, Kreikka, Irlanti tai Portugali, koko kapitalistisen järjestelmän ideologinen uskottavuus romahtaisi. Siksi Katainen ja Kiviniemi huutavat Suomenkin velvollisuutta auttaa kriisimaita ja sitä kautta sijoittajia. SKP ei ole koskaan ollut mukana pelastamassa kapitalistisen riistotalouden uskottavuutta, vaan meidän linjanamme on aina ollut, että keinottelijat maksakoot itse kriisinsä. Meillä on ollut koko ajan vaihtoehto valmiina, jos riistokapitalismi romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Asiaa maahanmuuttajista 2.4. Jyväskylän kävelykadulla

Olin panelistina maahanmuuttajapaneelissa ja kauhistuin Perussuomalaisten maahanmuuttolinjauksia. Persujen maahanmuuttopolitiikka on ihan persauksesta. Persujen mielestä on mamun oma vika, jos hän ei Suomessa työllisty ja meille ei saa edes tulla, jos ei ole varma, että saa heti töitä. Ja jos mamu työllistyy, niin sekin on väärin, koska silloin hän vie tavalliselta suomalaiselta työn, esimerkkinä persut mainitsevat puolaiset rakennusmiehet, jotka persujen logiikan mukaan ovat syypäitä suomalaisten rakennusmiesten työttömyyteen. Omituista on sekin, että pakolaisia ei nähdä työntekijöinä, vaan perusoletus on, että pakolaisen ei ole tarkoituskaan työllistyä vaan hän voi olla Suomessa vain ja ainoastaan humanitaarisista syistä ja sen tähden pakolaiskiintiötä ei voida yhtään kasvattaa.

SKP:llä on ihan eri linja

SKP:n mielestä maailman työläisten ja vähävaraisten ihmisten edut eivät sodi toisiaan vastaan. Ei taatusti ole maahanmuuttajien syy, että Suomessa on köyhyyttä ja työttömyyttä ja ongelmia sosiaaliturvassa, koska meillä on alle 200 000 maahanmuuttajaa, noin 2 % koko Suomen väestöstä ja valtaosa tästä porukasta on tullut Suomeen työn vuoksi.

Syypää työläisten heikkoon tilanteeseen on kapitalistinen talousjärjestelmä, joka polkee työvoiman hintaa kaikkialla maailmassa ja riistää voitontavoittelullaan ihmiskunnan enemmistöä.

Tätä riistoahan suuryhtiöt harjoittavat myös Suomessa. Kerron esimerkin. Kansainväliset siivousalan suuryritykset kiertävät Suomessa Palvelualojen ammattilitton palkankorotukset sillä tavoin, että ne lyhentävät tuntipalkkaisten työntekijöidensä työaikaa, jolloin työntekijät käytännössä tekevät entistä enemmän työtä entistä pienemmällä palkalla. Firmat eivät taatusti katso sitä, onko kaltoin kohdeltu työntekijä suomalainen vai ulkomaalainen.

Mitä tulee pakolaisuuteen, niin imperialistinen sodankäynti, ympäristötuhot ja äärimmäinen köyhyys ovat ne syyt, miksi ihmiset pakenevat kotimaastaan. Usein kyse on pakolaisten kohdalla elämästä ja kuolemasta, koska Suomeen asti tullaan yleensä vasta viimeisessä hädässä, jo maantieteellisen sijainninkin vuoksi.

Tapaan työssäni paljon pakolaisia, varsinkin ikääntyviä naisia ja poikkeuksetta kaikki sanovat, että he haluaisivat tehdä Suomessa työtä. Työnteko on kohtuuttomien kielitaitovaatimusten takia tehty heille käytännössä nyt täysin mahdottomaksi, tämän seurauksena he masentuvat ja joutuvat turvautumaan lääkkeisiin ja hoitoihin ja tämä käy mielestäni yhteiskunnalle tosi kalliiksi, paljon kalliimmaksi kuin heidän työllistämisensä.

SKP vaatii:

Kielikoulutusta on eriytettävä ja kielitaitovaatimuksia lievennettävä. Osa pakolaisista ei ole koskaan saanut käydä koulua, eivätkä kaikki osaa lukea ja kirjoittaa äidinkielellään, mikä tekee vieraan kielen oppimisesta haastavaa.

Kansalaisuuden saamista on helpotettava ja nopeutettava, nyt hakemusten käsittelyssä on jopa vuosien odotusaika.

Turvapaikan hakuprosesseja on nopeutettava (noin 1500 hakemusta vuodessa / Kreikassa sama määrä parissa viikossa). Prosessit kestävät nyt kuukausia, jopa vuosia.

Suomella on varaa ottaa lisää pakolaisia, yhteiskuntamme ei mene tästä syystä konkurssiin. Nykyään otamme 750 kiintiöpakolaista (YK) vuodessa, mikä on yleiseurooppalaisella tasolla hävettävän vähän. Pakolaisten kuntasijoituspaikkoja on lisättävä.

Ulkomaiselle työvoimalle on, ihan lähtömaasta riippumatta, taattava Suomessa sama palkka ja samat työehdot kuin suomalaiselle työvoimalle ja tässä tarvitaan ay-liikkeen kansainvälistä yhteistyötä. Vuokratyövoimalla ja määräaikaisilla työsopimuksilla keinottelu kerta kaikkiaan lopetettava.

Kohtuuhintainen vuokra-asuminen turvattava vähävaraisille kansallisuudesta riippumatta.

SKP muistuttaa:

Suomi ei ole erillään muista maista ja kulttuureista: täältäkin on lähdetty paremman elämän perään, mm. Amerikkaan ja Ruotsiin.

Rasismi ei ole isänmaallisuutta, maahanmuuttajat ovat meidän maamme rakentajia ja tärkeä voimavara tulevaisuudessa.