Yksipuolista kansainvälisyyttä

Viimeaikoina suurten puolueiden vaalikeskusteluissa, joihin nyt on otettu mukaan myös perussuomalaisten Timo Soini, on arvosteltu Suomen ulkopoliittisen linjan muuttuneen sisäänpäin, kun Suomi ei Nato-liittouman mukana lähettänyt muutamaa Hornettia tulittamaan Libyaa ja jotkut epäisänmaallisiksikin haukutut eivät halua tunkea kaikkia Suomen verovaroja Saksan ja muiden suurten EU-maiden pankkien tukemiseen. Hyökkäys Libyaan ei kuitenkaan ole kaikkien muidenkaan valtioiden suosiossa. Esimerkiksi itänaapurimme suhtautuu varsin kriittisesti, vaikka äänestikin vain tyhjää YK:n turvaneuvostossa. Venäjä on siis vain 1 esimerkki kriittisistä maista mutta fyysisesti meitä lähimpänä. Suomen osallisuutta hyökkäykseen vaativat haluavat selvästi, että Suomen on aktiivinen ulkopolitiikassaan vain tiettyyn suuntaan. EU:n vakuusrahaston tukeminenkin ja sen väittäminen ainoaksi isänmaalliseksi toiminnaksi on myös suuntautumista tiettyyn suuntaan. Ongelmathan johtuvat siitä, että jotkut maat ovat ottaneet itselleen erivapauden rikkoa nykyistä vakuussopimusta ja nyt nämä ongelmat sitten halutaan sosialisoida kaikkien euromaiden kansojen yhteisesti maksettaviksi. Portugali ei malttanut odottaa 11 päivää, että Suomessa olisi vaalit ehditty käydä. Kun Portugali pyysi takauksia, heti olivat Katainen ja Kiviniemi niitä lupaamassa ja Soini vastaavasti uhoamassa, että ainakaan perussuomalaiset eivät niitä ole myöntämässä. Katainen ja Kiviniemi puhuvat valikoitua totuutta, että takuujärjestelmässä mukanaolo on välttämätöntä, mutta se siis on totta vain Kataisen ja Kiviniemen toiveissa pelastaa röyhkeä riistokapitalismi. Kuka muu kuin Katainen ja Kiviniemi sitä kuitenkaan edes haluaa? Koko kapitalistisen järjestelmän uskottavuus on kriisissä. Tähän mennessä sijoittavat ovat voineet olla varmoja, että eurooppalaisille kapitalistisille valtioille lainatut rahat on turvassa, mutta nyt, kun yhä useampi vaatii vastuun jakamista muyös sijoittajille ja pankeille, kapitalistinen valtiokaan ei ole enää sijoituskohteena varma. Jos yksikin kapitalistinen valtio päästettäisiin konkurssiin, olisi se sitten pieni Islanti, Kreikka, Irlanti tai Portugali, koko kapitalistisen järjestelmän ideologinen uskottavuus romahtaisi. Siksi Katainen ja Kiviniemi huutavat Suomenkin velvollisuutta auttaa kriisimaita ja sitä kautta sijoittajia. SKP ei ole koskaan ollut mukana pelastamassa kapitalistisen riistotalouden uskottavuutta, vaan meidän linjanamme on aina ollut, että keinottelijat maksakoot itse kriisinsä. Meillä on ollut koko ajan vaihtoehto valmiina, jos riistokapitalismi romahtaa omaan mahdottomuuteensa.